Tunteiden vuoristorataa

Eilen tunteet vetivät vuoristorataa!

Ensin olin todella onnellinen erään asian selviämisestä. Minua on mietityttänyt – no paljastetaan se nyt täälläkin – hääuutisen kertominen. Olemme siis suunnittelemassa häitä, ja epäilin, että lähimmät ystäväni jotenkin tuomitsevat minut tai suhtautuvat negatiivissävytteisesti uutiseen. Olen ollut asiasta melko vaitonainen, mutta nyt kun sain ”siunauksen” asialle taas uudelta tärkeältä taholta, olen rohkaistunut puhumaan asiasta avoimemmin. Hääthän ovat ihana asia, jossa juhlitaan rakkautta ja sitoutumista <3 niin joo ja ”The Mekosta” lisää myöhemmin, minusta tuntuu, että nyt SE on löytynyt ;)

Murhetta aiheutti ystäväpiiri niin ikään. En tiedä, miksi meistä on tullut niin etäisiä toisillemme? Olen yrittänyt mielestäni kovastikin pitää kaverisuhteita yllä. Yrittänyt järjestää kalentereihin aikaa tapaamisille, lähetellyt meiliä ja fb-viestejä kysyäkseni kuulumisia, päivittänyt omia tietojani. Kaiken jälkeen tuntuu tosi pahalta, että nämä ystävinäni pitämät ihmiset lakkaavat vastaamasta viesteihini :( toivoisin jokaisen miettivän omalla kohdallaan, voisiko sen verran vaikka joulumieli ottaa vallan että otat yhteyttä ystäviisi tai kerrankin lupaudut ja suostut johonkin kaverisi ehdottamaan illanviettoon? Surkeaa, jos kalenterista ei voi pari kertaa vuodessa ”uhrata” vanhojen ystävien tapaamiseen. Pahaa mieltä syvensi myös se, että tapasin muutama viikko sitten erään tosi kivalta vaikuttavan naisen jonka kanssa tutustuttiin ja suunniteltiin yhteisiä menoja. Mutta nyt kun olin häneen yhteydessä, josko olisimme todella lähteneet viikonloppuna jonnekin, tämäkin ajatus tyrmättiin.. okei hänellä oli muita menoja, mutta oloni on kyllä niin lannistettu että olkoot sitten. En jaksa aina olla pyytävänä osapuolena!

Illalla sitten mieli vaihtui vielä kerran.. keskustelimme kotona vauva-asioista. Näistä nyt on luonnollista tässä vaiheessa suhdetta mielestäni puhuakin jo vakavasti, koska olemme olleet yhdessä jo pitkään, asunnot hankittu, vakituiset työpaikat ja ikääkin minulla sen verran että jos alle 30v haluaisin äidiksi, alkaa olla jo hieman kiire :) Sinänsä mikään kiire ei ole oikea termi edes kuvaamaan sitä keskustelua, mutta vakava keskustelu perheen perustamisesta tuntui hyvältä. Sen aika koittaa juuri silloin kun sen aika on.