tiistaina, helmikuuta 15, 2011

Aurinkoista pakkaspäivää!

Projektia pukkaa. Olen onneksi saanut tänään aluilleen opinnäytetyöni kyselytutkimusosuuden. Tutkimussuunnitelma on tullut opettajalta takaisin ja se oli ok. Nyt vuorossa lomakkeen arviointi. Toivottavasti se tulisi takaisin pian, saisin tehdä korjaukset ja aloittaa kyselyn vielä tämän kuun aikana. Deadline on niin pian!

Samoin töissä sain yhden isomman projektin harppauksen eteenpäin. Se jäi nyt ”herran haltuun” eli en pysty sille ennen maaliskuuta mitään tekemään. Mutta pääasia että etenee, jotta päästään työhön käsiksi heti maaliskuussa. Mua vähän kyllä ahdistaa se aikataulu, se on oikeasti aika mahdoton. Toisaalta ihan sama, jos ei onnistu niin ei onnistu, venyn kyllä niin paljon kun tarvitaan mutta rajani ovat minullakin.. ja toisekseen pidän talvilomaa myös maaliskuussa :)

Eilen sain tiedon että minulla on paketti postissa. Siellä ovat ehkä ne hääkengät ;) mikäli näin on, ja kengät ovat ok, täytyy varata pikaisesti aika ompelijalle. Saa sitten hieman kaventaa ja mahdollisesti myös lyhentää mekkoani. Viikonloppuna kävin vähän Helsingissä shoppailemassa muutenkin, ja ostin mustat nahkanilkkurit talvikengiksi sekä valkoiset reisisaappaat sitten iltamenoja varten keväämmälle ;) tykkään tosi paljon saappaista, mulla on myös mustat reisisaappaat. Muut saappaat ovatkin sitten ihan tavallista, polvimittaista mallia.

Olen tehnyt kakkosduuniani nyt monta päivää peräkkäin aina tunnin per ilta. Tänäänkin ajattelin tunnin verran sille ”uhrata”. Salilla kävin eilen tekemässä selkää ja hauista, huomenna vuorossa olkapäät ja rinta. Perjantaina, jos vain jaksan, olisi vuorossa jalkojen treenausta. Kumpa pian tulisi kevät ja pääsisi ulos lenkille..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti