Maanantaina kävin salilla tekemässä selkätreenin, hain kirjastosta ison läjän kirjoja ja hoidin muitakin asioita kaupungilla.
* Tiistaina kirjoittelin yhdestä koulutehtävästä kommenttien pohjalta 2.version kommentoitavaksi, palautin erään valmiin tehtävän ja kirjoittelin ekan version kolmannesta. Illalla tein hieman vielä kakkosduunia kotona.
* Keskiviikkona kävin salilla juoksumatolla ja syvävenyttelyssä.
* Torstaina kirjoitin puhtaaksi tiistaina aloittamani koulutehtävän ja palautin sen. Kävin vielä kirjastossa palauttamassa muutamia kirjoja.
* Tänään pitäisi mennä salille tekemään olkapäitä ja rintaa, solariumiin ja kaupan kautta kotiin.
Noiden lisäksi käyn siis päivätöissä, johon matkoineen menee joka päivä 6:30-16:00…!
Huomenna sitten kutsuvierasbileisiin tsekkaamaan tämän hetken Suomen kuumimmat bändit :) toivottavasti illasta tulee mukava enkä väsähdä ennen aikojaan.
Mies on ollut aika ihanan romanttinen tällä viikolla, kun mua on kiristänyt tämä aikataulu ja keskeneräiset hommat. Ensi viikoksi on töissä luvassa yksi iso projekti loppuviikolle, josta saa repiä stressiä ihan huolella. Minun vastuullani on siis eräs isompi tilaisuus alkaen tilan kalustamisesta esiintyjän buukkaamiseen ja kutsujen lähettämisestä tilan koristeluun. Tietysti olen delegoinut tehtäviä muille, esiintyjä on valittu samoin kuin catering ja sopimukset allekirjoitettu. Juomatilaukset tein eilen ja maanantaina pitäisi mennä vielä tsekkaamaan tilan viimehetken kunto, mistä löytyy sähköt ja mistä vesipiste ja vessat jne. Sitä seuraavalle viikolle olen järjestänyt esimiehelleni matkaa Etelä-Eurooppaan tapaamaan yhteistyökumppaneita, ja se matka pitäisi saada ihan lähipäivinä purkkiin. Näiden lisäksi on vielä pari isompaa juttua ensi viikolle, lähinnä dokumentaatiota, mutta silti.. sen jälkeen voikin sitten jäädä talvilomalle :)
Niin tässä kuva siitä miehen romanttisuudesta.. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti