Paljon rakkautta, reippautta, hyvää oloa ja lämpöä sydämiin.. <3
Pikku Muru on potkinut ahkeraan koko uudenvuodenvaihteen. Ihanaa tuntea ne liikkeet, ja nyt jopa mieskin tunsi kun kädellä massun päältä kokeili. Liikkeet ovat samalla ihania, hämmentäviä, uskomattomia..! Voi tätä tunteiden kirjoa :)
Olen pohtinut aika paljonkin (ja nyt varsinkin kun olen lukenut Minna Kiistalan Minähän en sitten muutu, Anna-Leena Härkösen Heikosti Positiivinen ja Vicki Iovinen Tyttökavereiden opas vauvavuoteen) sitä, miten äidiksi tullaan, synnytyksen jälkeista masennusta ja mielialanvaihteluita raskauden/vauva-ajan aikana. Miten luottaa omiin kykyihinsä vauvan hoitajana ja kasvattajana? Miten luottaa mieheen? Miten selvitä synnytyksestä? Miten jaksaa fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti..? Ja voiko tähän kaikkeen myllerrykseen varautua?!
Sillä nyt, ja koko tähänastisen raskauden ajan, minulla on ollut USKOMATTOMAN SEESTEINEN OLO. Tuntuu siltä, kuin mikään ei voisi mieltäni heiluttaa. Ei minua jännitä tai pelota synnytys. Ei minua pelota se, miten selviän pienen nyytin kanssa. Ei minua kauhistuta tai masenna ajatus vauvasta, sen kanssa kahdestaan äitiyslomalla olosta, taloudellisesta paineesta.. Ottaen huomioon, että
a)odotan esikoistani
b)en ole ikinä oikein vauvoja hoitanut tai käsitellyt
c)kivunsietokykyni ei ole paras mahdollinen
d)kuvittelin, että olen taipuvainen murehtimaan kaikkia asioita kovasti etukäteen
En voi ymmärtää, miten olen nyt tällainen "viilipytty".
Ainakin vielä nyt, raskauden puolivälissä, suhtaudun tulevaisuuteen todella luottavaisesti. Synnytys ja lapsen hoito on jotain sellaista, mitä naiset ovat tehneet aikojen alusta asti. Se on jotain niin luonnollista ja niin ihmeellistä, että suhtaudun todella nöyrästi koko asiaan. On suuri kunnia toimia kohtuna ja kotina pikkuruiselle sikiölle, kasvattaa sitä sisällään, synnyttää ja hoivata se maailmaan.
Katsotaan nyt, ehtiikö mieli miten paljon muuttua ennen h-hetkeä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti