Pöllöilyä!

Välillä (raskaana tai sitten ei raskaana ollessa) nämä mielialat heittelevät kovastikin. Itku pääsee; välillä ilosta, välillä surusta, välillä vain liikutun niin kovasti. Välillä ahdistaa ihan koko maailma, kaikki asiat paitsi tämä masussa kasvava Muru. Välillä taas tuntuu että mitäpä tässä, ihan hyvinhän kaikki on.

Välillä oikein ärsyttää kun tietää, että hormonit saa minut tuntemaan asioita, jotka eivät oikeasti ole totta. Sillä hetkellä ne vain tuntuvat niin ylitsepääsemättömältä. Etenkin iltaisin - miksi ne paskimmat fiilikset tulevatkin juuri iltaisin ja jäävät ajatuksiin pyörimään? Ja sitten aamulla kun herää on silmät kuin kalalla; turvonneet, punaiset ja itkettyneet.

Varsinaista pöllöilyä.