Kävin tänäaamuna kävellen kaupassa sekä postissa ja kirjastossa, matkaa on yhteen suuntaan noin hieman vajaa kilometri. Tämä matka alkoi puolen välin jälkeen tuntua todelliselta urotyöltä, sillä vatsa painaa kohti maata ja kiristelee supistuksissaan (onneksi ei kivuliaissa sentään) ja olo on todella hikinen ja tukala! Vaikka ulkona paistaa aurinko ja ulkoilusää mitä mainioin, niin en kyllä suuremmin nauttinut siitä että en vaan jaksa enää kävellä.
Aamu alkoi neljän viljan puurolla, maidolla ja vitamiiniannoksella
Toisaalta, nyt on aikaa miettiä ja kuulostella omaa oloa ja vointia. Lisäksi voi tarkkailla ympäröivää luontoa, lintuja jotka rapistelevat pesäpuuhissaan, ohikulkijoita, posteljoonin matkaa, lakaisukoneen kuljettajan duunia.. Vaikka aikaa kuluu, niin kyllähän sitä nyt onkin. Vielä, tai enää, ei ole kiire mihinkään. Ei minun tarvitsekaan kiiruhtaa niin lujaa että kylkeen alkaa pistää ja ihmisiin tulee törmäiltyä.
Päivä jatkui kahvilla ja pullalla aurinkoisella parvekkeella
Eilen illalla ja viime yönä muuten supisteli todella paljon. Pääosin kivuttomasti, mutta välillä tuli niitä ihmeellisiä menkkamaisia vihlontojakin. Lisäksi kun vatsaa supistaa ja se kiristyy jättimäiseksi, kinteäksi palloksi, ei sen kanssa ole niin kovin mukava tehdä mitään. Tuntuu, että se poksahtaa ihan juuri.. ja samalla vauva liikkui tosi paljon eilen, möyrysi ja potki milloin keuhkoihin, milloin kylkiluihin, milloin pissarakkoa kohti. Välillä porautui syvemmälle alaspäin, mikä aiheutti ihmeellistä jomotusta alapäähän ja lonkkiin.
Kivut eivät ole olleet kovia eivätkä ne minua haittaa, koska arvelen että ne vain valmistavat kroppaa ja kohtua synnytykseen. Mutta silti- tuli tunne, että tästä se oikeasti kohta lähtee. En tiedä miksi, mutta minusta vain tuntuu että Muru syntyy ennen laskettua aikaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti