tiistaina, kesäkuuta 22, 2010

Hyvää keskikesää!

Heissan taas, pitkästä aikaa.
Jotenkin en ole jaksanut bloggailla viime aikoina kovinkaan ahkeraan. On ollut aika paljon puuhaa – meillähän on muutto heti alkusyksystä joten olen myynyt aika paljon vaatteita ja ylimääräisiä kodinkoneita pois nurkista. Toisaalta ollaan ostettu taas tilallekin sitten uutta, uuteen kotiin sopivampaa tavaraa, ja näiden organisoinnissa menee yllättävän paljon aikaa ja energiaa. Miten sumplia noutoja ja viemisiä, tarkkailla pankkitiliä koska rahoja tulee ja menee, pakkailla kamppeita pusseihin ja kuoriin ja vielä muistaa mikä meni mihinkin. Mutta nyt näyttäisi että ollaan ehkä jo voiton puolella, siis ehkä. Vielä mun pitäisi käydä omia varastojani läpi, voisko löytyä jotain mitä en tarvitse..

Käytiin tosiaan katsomassa uutta kotia viime viikolla ja kivaltahan se näytti. Saadaan paljon lisää tilaa :) olen hieman myös katsellut että mitä kuntosaleja uuden kodin lähistöllä olisi, yksi ihan ok oloinen paikka löytyi noin 10min matkan päästä. Ehkäpä suuntaan sitten sinne.

Kaksi viimeistä viikonloppua olen ollut reissussa, ensin Pohjanmaalla ja sitten Itä-Suomen kierroksella. Ensi vkl menee myös matkustellessa, tällä kertaa Länsirannikkoa. Kesälomaan on vielä pikkasen yli kuukausi aikaa, mutta onpahan mitä odottaa ;)

tiistaina, kesäkuuta 08, 2010

Aurinkoista kesäkuuta

Kesäkuuta mennään jo, ja päivitin tuota projektikuvaani. Todella ”tyylikäshän” se on, mutta ei ole tähän hätään parempaakaan :)
Eli eilen otettu, ei mitenkään pumpissa vaan ihan siinä iltapesun jälkeen. Kunto on mikä on, nyt aika pitkälti ollaan samassa jamassa ulkoisesti mielestäni kuin viime syksynä ennen leikkausta, mutta kilomäärissä on tapahtunut pientä edistystä.

Esim. eilen laitoin hauiskääntöön lisää painoja (mutkatanko smith-penkki) 2,5kg (yhteensä) ja käsipainoihin 5kg (yhteensä). Näköjään vaan kannattaa pikkuhiljaa lisäillä noita, haba kun tuntuu olevan yksi lihas mikä ei kehity sitten millään..

No mutta, fillarointi töihin on sujunut kivasti ja salillakin on tullut käytyä. Viikonloppuna pidän miniloman maalla ja muutenkin sain tänään 2 kutsua erinäisiin kivoihin iltapukutilaisuuksiin tälle kesälle, joten on mitä odotella :) lisäksi heinäkuussahan on se Musen keikka, ja elokuun alkupuolella lähtö viikoksi Kreikan lämpöön. Ihanaa!