sunnuntaina, tammikuuta 29, 2012

Pöllöilyä!

Välillä (raskaana tai sitten ei raskaana ollessa) nämä mielialat heittelevät kovastikin. Itku pääsee; välillä ilosta, välillä surusta, välillä vain liikutun niin kovasti. Välillä ahdistaa ihan koko maailma, kaikki asiat paitsi tämä masussa kasvava Muru. Välillä taas tuntuu että mitäpä tässä, ihan hyvinhän kaikki on.


Välillä oikein ärsyttää kun tietää, että hormonit saa minut tuntemaan asioita, jotka eivät oikeasti ole totta. Sillä hetkellä ne vain tuntuvat niin ylitsepääsemättömältä. Etenkin iltaisin - miksi ne paskimmat fiilikset tulevatkin juuri iltaisin ja jäävät ajatuksiin pyörimään? Ja sitten aamulla kun herää on silmät kuin kalalla; turvonneet, punaiset ja itkettyneet.


Varsinaista pöllöilyä.



keskiviikkona, tammikuuta 25, 2012

Ostoslista.

Vauvalle on nyt tullut osteltua muutamia vaatteita (lähinnä bodyjä, mutta myös parit potkuhousut sekä t-paita).  Lisäksi, jos nyt hieman saa mainostaa, valmiina odottamassa on Avantin tuttipulloja ja tutteja sekä rintapumppu, Emmaljungan Nitro City vaunut ja niihin sopiva First Class-turvakaukalo, Emmaljungan hoitolaukku sekä viimeisimpinä hankintoina pinnasänky (odottelee vielä postissa), patja ja hoitopöydän päällinen.



Kerran, jo varmaan vuosi ennen kuin tulin raskaaksi, voitin arvonnassa vauvan ensiaskeltöppöset. Niissä on tuollainen söpö pupu ja pohjassa teksti "My First Steps". Söpöläiset :)

tiistaina, tammikuuta 24, 2012

Äitiysjooga sekä pohdintoja synnytyksestä

Eilen oli toinen kerta äitiysjoogassa eli kuten tuttavallisesti sitä kutsun: ”mammiksessa”. Ekan kerran jälkeen mulla tuli takalantio todella kipeäksi, kipeähän se on ollut jo monta viikkoa, mutta jotenkin ärsyyntyi vielä lisää. Ja eilen mammiksen jälkeen illalla oli taas kipuja ja mietin että noinkohan pääsen aamulla sängystä ylös.. mutta tänä aamuna lantio on ollut paljon parempi kuin viikkokausiin! Melko hyvin pystyi ilman vihlontaa kumarrella sukat ja kengät jalkaan sekä istua aamupalalla kovemmalla tuolilla. Olisikohan tästä joogailusta sittenkin jotain apua näihin lantiokipuihin? Hienoa kyllä jos olisi, sillä mulla ei oikeastaan muita raskausoireita edes ole. Noh verta tulee nenästä edelleen joka päivä (ei se sesam-öljy auttanut juuri mitään), mutta muuten olo on mitä mainioin. Vielä kun pysyisi tuo takalantio/kankkukipu poissa.

Viimeksi neuvolasta saatiin yhdessä miehen kanssa täytettäväksi voimavaralomake, ja eilen mammiksen jälkeen siinä ryhmässäkin juteltiin hieman elämänmuutoksesta ja jaksamisesta ja mitä fiiliksiä etenkin synnytys nyt aiheuttaa. Itse olen ollut hyvin rennolla mielellä tähän saakka, ja mulla on ollut ainoastaan yksi toive. Se on synnytysasento; en halua synnyttää puoli-istuvassa asennossa vaan esim. kyljellään tai jakkaralla. Tuota täytyy nyt miettiä vielä, mutta alusta asti olen vastustanut sitä että makaisin selälläni siinä sängyllä ja punnaisin.. esimerkiksi kivunlievitykseen mulla ei ole juurikaan toiveita, yritän mennä pitkään ilman mutta en vastusta lääkkeellistä kivunlievitystä. Haluaisin kovasti oppia kuuntelemaan omaa kehoani ja olen ajatellut paljon esim. jotain Afrikan naisia tai alkuperäiskansoja, miten siellä synnytys on varmasti luonnollinen juttu ja sitä tapahtuu ihan jatkuvasti. Miten naiset ovat kautta aikojen osanneet tulkita kehoaan ja käyttää voimavarojaan oikein – toki onhan ennen muinoin ollut paljon enemmän riskejäkin synnytyksen suhteen, mutta noin periaate on kuitenkin sama. Naiset on luotu synnyttämään, eikö ;)

Kotiin on ilmestynyt taas uusia pikkuruisia vaatteita. Niistä kuvia ja juttuja seuraavassa postauksessa.

perjantaina, tammikuuta 20, 2012

Tuttipulloja ja maisterintutkinto!

Kävin eilen ostamassa Philipsin Avent-manuaalisen rintapumpun sekä muutamia siihen sopivia pulloja. Enhän voi tietää onko noille tarvetta, mutta ainakin yritän imettää ja pumpun avulla lienee lypsäminen helpompaa. Ja sitten maidon saa kätevästi suoraan pulloihin, joihin voi lisätä vain sopivan tutin tai korkin. Ja noita pulloja voi myös sellaisenaan pakastaa, keittää jne. ja niistä saa aihiot nokkamukeihin! Eli oikein kätevää. Rakastan monikäyttöisiä tuotteita :)

Olen täydentänyt myös vauvanvaatevarastoa taas muutamilla puolipotkuhousuilla, sisähaalarilla ja bodyillä. Viikonloppuna tai ensi viikolla voisin hieman kuvata noita ja laittaa tänne blogiin; huuto.net on odottavan äidin ystävä ;) eli suurin osa vaatteista on huutiksesta. Osa myös siskolta saatuja.

Tämän viikon kohokohta on kuitenkin tähän mennessä ollut se, että sain viimeiset suoritusarvioinnit rekisteriin koulussa, ja opinnäytetyöni arvioitiin myös (tänään oli viimeinen päivä anoa todistusta, kun valmistujaiset ovat 3.2.). Ja sain maisterintyöstäni arvosanaksi kiitettävä 5! Olin pudota tuolilta!! Tämähän ei voisi enää paremmin mennä. Upeeta, mahtavaa..

YAMK-tutkinnon päätteeksi ilmoittauduinkin sitten Avoimeen yliopistoon eräälle kurssille, 5 op eli vain yksi kurssi, neljä luentoa ja pari tehtävää. Ajattelin nyt ennen äippälomaa vielä opiskella vähän jotain sieltä täältä, koska voi olla, että sitten syksymmällä ei moiseen ole energiaa eikä halua. Kuitenkin unelma-ammattini on pikkuhiljaa alkanut kirkastua, ja sitä kohti mennään koko ajan. Sitä varten vaan pitää opiskella vielä vaikka mitä, jotta olisin edes lähellekään pätevä..

Loppuun vielä kuntoilusta; maanantaina kävelin n. 5km reippaasti ja kävin 1,5h mammajoogassa, keskiviikkona kävin salilla tekemässä lähinnä yläkroppaa. Tarkoitus olisi, että sunnuntaina ehkä vielä vähän jotain treeniä, katsotaan nyt. Olo on muuten ok paitsi että tuo lantio takaa oikealta puolelta/kankusta vihoittelee koko ajan enemmän ja enemmän :(

maanantaina, tammikuuta 16, 2012

Odottajan syntilista

Netti lietsoo hysteriaa, älkää hyvät mammat imekö itseenne sieltä kaikkia huonoja vaikutteita!
Oma syntilista senkun kasvaa ja kasvaa. Onneksi Muru tuntuu voivan hyvin.

Ruoista ja juomista

-olen syönyt mätiä sekä mätitahnaa
-olen syönyt itsegraavattua lohta
-olen syönyt silliä, sekä noutopöydästä että purkista
-olen syönyt porkkanakakkua, jonka kuorrutteessa tuorejuustoa (enkä tiedä sen alkuperästä)
-olen juonut lasillisen terästettyä glögiä, ehkä noin 3 prosenttista

Lääkkeistä

-olen syönyt pahoinvointiin 1 kpl Postafen-pahoinvointilääkettä. Tiedusteltu sekä hoitajalta että teratologisesta palvelusta, saako ottaa.
-lisäksi olen syönyt 1 kpl Paratabs-parasetamolia päänsärkyyn. Tästäkin tiedusteltu..
-olen syönyt luontaistuotteena Piimax- ja Devisol-valmisteita sekä kaksi tablettia Beroccaa ilman sen kummempaa huolta

Muuta

-olen käynyt kosmetologin hoidoissa ja värjännyt hiuksia (jotkut välttävät näitäkin)
-olen käynyt solariumissa

perjantaina, tammikuuta 13, 2012

Body vol 2

Tässä sitten seuraava ostokseni - ja otokseni. Tutan body, jossa mukana mm. autoja ja kuumailmapalloja.


Tänään aloin täyttelemään noita Kelan kaavakkeita koskien perhe-etuuksia. Oikeastaan minulla ei tarkoista tukisummista ole edes aiemmin ollut käsitystä, mutta huh huh miten pienen taloudellisen tuen varaan sitä jääkään jos hoitovapaalle asti jää vauvaa hoitamaan!



Kaikki te kotiäidit, vinkkejä saa laittaa vaikka ne toki minun kohdallani nyt ovatkin vähän ennenaikaisia. Miten sillä n. 500 eurolla kuukaudessa elelee?? (tietysti siis puolisokin osallistuu elatukseen, mutta..)

tiistaina, tammikuuta 10, 2012

Ensimmäiset vaatteet

Päätin jo aikoja sitten, että tulipa sieltä sitten kumpi tahansa, tyttö tai poika, niin ensimmäisiksi vaatteiksi hänelle ostan jotain pientä ja söpöä Hello Kittyä. Tässä siis ensimmäinen hankinta.

Tosin huumaannuin bodyn söpöydestä niin paljon, että käytännöllisyyttä en juuri sitten ajatellutkaan. Katsotaan nyt onkohan tuo pääaukko sellainen, että siitä edes mikään vauvan pää voisi ikinä mahtua läpi. Ja toinen juttu on se, että tämähän ei ole kietaisumallia, mitä kaikki äidit pikkuisille ekoiksi vaatteiksi suosittelevat..


Tässä samalla myös hyvä syy testata uutta kameraa :)

perjantaina, tammikuuta 06, 2012

Hankintoja

Rv 22 alkanut!

Nyt vasta rakenneultran jälkeen olen alkanut ajatella vauvahankintoja perusteellisemmin. Vaunuthan meillä jo on, mutta nyt on sitten katsottuna myös pinnasänky, lipasto vauvan vaatteille jne, turvakaukalo, sitteri ja vaatteita. Noista hankittuina siis kaikki muut paitsi kaukalo ja sitteri, niistä tällä hetkellä vain tarkat kriteerit minkälaiset haluan :)

Vaatteista sen verran, että saan tuttavilta jonkin verran ihan pienten vauvojen vaatetta, mutta halusin itsekin hieman ostella jotain. Sen verran höpsähdin tuon ultran jälkeen :) Onneksi on keksitty tuo huutonetti, niin että jos nyt vaikka nuo kaikkein pienimmät vaatteet ovat heti lähtöjään liian pieniä ja jäävät käyttämättä niin suurta rahallista vahinkoa siitä ei tule.

Meillä olisi muuten nyt myös edullisesti myynnissä muutamia juttuja, mm. Ikean Expedit-kirjahylly.
Joten käykäähän tsekkaamassa!

maanantaina, tammikuuta 02, 2012

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!!

Paljon rakkautta, reippautta, hyvää oloa ja lämpöä sydämiin.. <3

Pikku Muru on potkinut ahkeraan koko uudenvuodenvaihteen. Ihanaa tuntea ne liikkeet, ja nyt jopa mieskin tunsi kun kädellä massun päältä kokeili. Liikkeet ovat samalla ihania, hämmentäviä, uskomattomia..! Voi tätä tunteiden kirjoa :)

Olen pohtinut aika paljonkin (ja nyt varsinkin kun olen lukenut Minna Kiistalan Minähän en sitten muutu, Anna-Leena Härkösen Heikosti Positiivinen ja Vicki Iovinen Tyttökavereiden opas vauvavuoteen) sitä, miten äidiksi tullaan, synnytyksen jälkeista masennusta ja mielialanvaihteluita raskauden/vauva-ajan aikana. Miten luottaa omiin kykyihinsä vauvan hoitajana ja kasvattajana? Miten luottaa mieheen? Miten selvitä synnytyksestä? Miten jaksaa fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti..? Ja voiko tähän kaikkeen myllerrykseen varautua?!

Sillä nyt, ja koko tähänastisen raskauden ajan, minulla on ollut USKOMATTOMAN SEESTEINEN OLO. Tuntuu siltä, kuin mikään ei voisi mieltäni heiluttaa. Ei minua jännitä tai pelota synnytys. Ei minua pelota se, miten selviän pienen nyytin kanssa. Ei minua kauhistuta tai masenna ajatus vauvasta, sen kanssa kahdestaan äitiyslomalla olosta, taloudellisesta paineesta.. Ottaen huomioon, että
a)odotan esikoistani
b)en ole ikinä oikein vauvoja hoitanut tai käsitellyt
c)kivunsietokykyni ei ole paras mahdollinen
d)kuvittelin, että olen taipuvainen murehtimaan kaikkia asioita kovasti etukäteen
En voi ymmärtää, miten olen nyt tällainen "viilipytty".

Ainakin vielä nyt, raskauden puolivälissä, suhtaudun tulevaisuuteen todella luottavaisesti. Synnytys ja lapsen hoito on jotain sellaista, mitä naiset ovat tehneet aikojen alusta asti. Se on jotain niin luonnollista ja niin ihmeellistä, että suhtaudun todella nöyrästi koko asiaan. On suuri kunnia toimia kohtuna ja kotina pikkuruiselle sikiölle, kasvattaa sitä sisällään, synnyttää ja hoivata se maailmaan.

Katsotaan nyt, ehtiikö mieli miten paljon muuttua ennen h-hetkeä :)