lauantaina, lokakuuta 10, 2009

Aurinkoisia syyspäiviä

Hei taas,
tällä hetkellä kirjoittelen sängyn pohjalta - jalkaleikkaus takana ja nyt 2 viikkoa olen ehtinyt toipua siitä. Jalkaa särkee ihan tajuttomasti välillä ja keppien kanssa kävelyä ainakin toiset 2 viikkoa vielä edessä.
Treenaamaan pääsee ehkä joskus marraskuussa, ja silloinkin se treeni on lähinnä jotain kuntouttavaa. Ei todellakaan mitään muuta :(

No mutta toivottavasti tervehtyisin pikaisesti ja jalasta tulisi parempi kuin se oli aiemmin. Toivotaan niin!

keskiviikkona, toukokuuta 27, 2009

Kuulumisia :)

Moi vaan taas,

pitkiin aikoihin taas ehtinytkään kirjoitella kun vaihdoin pari viikkoa sitten työpaikkaa ja työnhaku sekä nyt uudessa paikassa aloittaminen on vienyt energiat aika tyhjiin. Jännä tunne iltaisin – jalkoja särkee ja uni painaa silmiä ja todellinen _uupumus_ vaikka fyysisesti työpäiväni eivät ole yhtään sen vaativampia kuin aiemmassakaan työpaikassani. Mutta näköjään kun pitää joka päivä opetella uutta, koittaa muistella mitä on opetettu ja tsempattava täysillä niin nimien, asioiden kuin tehtävienkin suhteen se vie energiaa tosi paljon.

Olenkin yrittänyt nyt vähän armahtaa itseäni ja todeta, että uusien asioiden kanssa menee jokaisella oma aikansa ja esimerkiksi kuukauden päästä olen jo paljon viisaampi ;)

Työ sinänsä vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta, haastavaltakin. Ja onpahan jotain ihan muuta kuin aiemmat hommani, tästä saakin jo aika ison sulan hattuun jos jossain vaiheessa tästä muualle lähden.
Urheilua en ole toki jättänyt vaikka kiirettä onkin ollut (työpäivät venyneet kuuteen-seitsemään..) Salilla olen rehkinyt entiseen malliin kaksi tai kolme kertaa viikossa ja nyt kun on ollut näin upeat säät niin lenkilläkin on tullut käytyä. Esim. viime keskiviikkona oikein yllätin itseni – kaverit lähtivät baariin, minä lähdin reilun tunnin juoksulenkille! Oli kyllä upea olo.


Toissapäivänä (maanantai) kävin kokeilemassa rajoja muokkausjumpassa – eihän se muuten raskas ole, mutta kun sunnuntaina olin tehnyt olkapää-rinta-vatsa –treenin.. alkoi semmoset polttelut etenkin ylävatsassa, että tämä jos ei tehoa niin ei sitten mikään. Nice!

Paino on pysynyt samoissa lukemissa jos ei jopa hieman noussut taas. En mä ymmärrä mikä tässä on, miten paljon sitä oikein pitäisi urheilla.. jos käy salilla esim. 3 kertaa viikossa, lenkillä vaikka 2kpl 45min + hyötyliikunta päälle (kävelen nykyään työmatkatkin J ) eikä mitään tulosta näy. Varmaan pitäisi panostaa enempi siihen aerobiseen harjoitteluun, mut kun haluais että ne vähäiset lihakset ei surkastu :P
Mutta joo. Katsotaan nyt että miten viikonloppu taas sujuu!

lauantaina, toukokuuta 09, 2009

Huh huh

No niin, eilen tuli sitten pitkästä aikaa oltua ulkona baarissa. Mentiin kavereideni kanssa ensin pubiin, sitten siitä vielä kolmeen eri tanssikapakkaan :) Kuitenkin olin kotona jo puoli neljän aikaan enkä mennyt edes nakkikiskan kautta :) Kotona oli makaronilaatikkoa sekä homejuusto-tomaatti-paprika -salaattia, ja niitä sitten yöpalaksi.

Tuli kyllä juotua sen verran rankasti että tänään on päivä mennyt lähinnä maatessa.. noh ruoan laitoin äskettäin mutta muuten ei puhettakaan että pystyisi mitään järkevää tehdä. Eilen aamulla kävin lihaskuntojumpassa, joten myös siitä että eilen käyttämistäni huikeista korkokengistä johtuen jalat on ihan tukossa :( Tanssin tosi paljon eilen, yhteensä varmaan parikin tuntia ja siis ihan kunnollisilla muuvsseilla eikä mitään paikallaan huojuntaa :)

Tälle viikolle tuli siis 3 painoharjoittelutreeniä ja 1 juoksulenkki. Huomenna tosin olisi tarkoitus vielä mennä kaverin kanssa sunnuntaikävelylle. Tänään minusta ei siihen ole :)

Nyt olisi siis valmistamani ruoka odottamassa - omatekoisia jauheliha-sipuli -pasteijoita, tomaatti-feta -pasteijoita, nakkeja, suolakurkkuja, pari erilaista salaattia ja jälkkäriksi omatekoista valkosuklaa-mustikka -juustokakkua - NAM :)

maanantaina, toukokuuta 04, 2009

Keväinen fiilis :)

Ihanan keväinen olo!

Vappu meni nopeasti mutta rauhallisesti ohi, ja tänään on taas palattu normaaliin päiväjärjestykseen. En siis vapun pitkänä viikonloppuna tehnyt mitään urheiluun viittaavaakaan.. :/ mutta miehen kans vietettiin tosiaan laatuaikaa oikein kunnolla <3

No mutta tänään lähdin heti aamusta salille, ja treeni kulki mukavasti! Salin jälkeen menin kokeilemaan uutta itsepalvelusolariumia. Olipas se tehokas, huomattavasti tehokkaampi kuin kuntosalini solarium.. maltoin päivettää itseäni 18min ja nyt on kyllä kaunis olo ;) solkkukäynteihin liittyy mulla olennaisesti karvojen ajelu ja ihon kuorinta ja kosteutus, eli nämä kun teen niin voi vitsit on kevätfiilis. Ihan kuin olis jonkun talviturkin heittänyt veks, vaikkei niitä karvoja nyt ihan turkiksi asti vissiin ollutkaan.. :)

Tälle viikolle ohjelma näyttäisi seuraavalta: ma sali, ti lenkkeily, ke sali, to lepo, pe jumppa.

Niin joo postista tuli tänään tilaamani ihana satiininen kauluspaita ja musta neuletakki. Olivat muuten just perfect!

Ihanaista viikonalkua kaikille :)

sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2009

Viikonloppu lepäillen :)

Kuten otsikkokin sanoo, vietin viikonlopun aika lailla lepäillen. Perjantaina kävin aamulenkillä noin 40minuuttia, mutta lauantaina sitten vaan koitin rentoutua. Ei mitään ihmeempiä, kotona oleskelua ja asunnon siivoamista. Tänäänkään ei alun perin ollut tarkoitus urheilla, mutta tässä sitä istutaan taas lenkkikuteet päällä ja kohta ajattelin lähteä ulos auringon paisteeseen :)

Ensi viikon treeniohjelma näyttäisi seuraavanlaiselta:
ma salilla selkä + illalla sulkkistunti
ti aamulenkki
ke lepo
to salilla olkapäät, rinta
pe reisi-vatsa-pakara-jumppa
la sulkkistunti
su lepo

Katsotaan nyt miten jaksan! :) toistaiseksi on ainakin ihan keväinen ja reipas olo.

Naaman ihokin on tuntunut rauhoittuneen. Uusia näppyjä ei ole tullut edelleenkään, vanhoja arpia on paljon mutta kiva kun muuten iho tuntuu sileältä eikä yhtään tulehtuneelta. Tähän jos ottaisi pari kertaa solariumia niin tulisi varmaan aika hyvä lopputulos.. tosin edelleen pelkään ennenaikaista vanhenemista, juonteiden ensimerkit kun on jo :(

No joo täytyy koittaa olla stressaamatta, sillä stressi aiheuttaa finnejä ;)

torstaina, huhtikuuta 16, 2009

Sekalaisia kevätmietteitä

Hei!

Kävin tänä aamuna salilla tekemässä selkää ja hauista. Tein myös penkkipunnerrusta, mutta koska se meinaa jumittaa taas, kokeilin vaihtoehtoisena myös peck deciä. Muutehan teen rinnalle myös ristitaljaa. Eilen kävin aamulenkillä pitkästä aikaa, ja jotenkin se tuntui kropassa vielä tämän päivän treenissäkin. Jalat väsyivät mavessa hurjan nopeasti ja kylkilihaksetkin tuntuvat aroilta? Kai sitä juostessa sitten vatsaa/kylkiäkin jotenkin jännittää.

Tiistaina kävin kampaajalla leikkuuttamassa hiukset. Tuli ihan pirteät :) värjätä en vielä uskaltanut, en oikein tiedä mikä mulle nyt sopisi. Tällä hetkellä nämä on aika lähelle omaa väriä, ruskeat + päällä vaaleita raitoja. Ihokin tuntuu pitkästä aikaa olevan kasvoissa ihan okei, vähän kuivahko otsasta ja nenästä ja vanhoja arpia poskissa. Mutta ei siis mitään megafinnejä missään! :D Arganiaöljy ei ole ainakaan vielä noihin arpiin tepsinyt vaikka sitä edelleen käytän yövoiteena, mut katsotaan nyt. Muuten iho on tuosta öljystä kyllä tykännyt enemmän kuin vadelmansiemenöljystä.

Huomeaamuna taas lenkille. Ehkä tästä kesäkuntoon vielä päästään! Aurinkoisia päiviä kaikille :)

torstaina, huhtikuuta 09, 2009

Pitkästä aikaa

Moi vaan,

pitkästä aikaa. En ole oikein ehtinyt kirjoitella, viime viikon olin vähän flunssainen. Viime la kävin venyttelytunnilla kuntokeskuksessa, ja toissapäivänä olo tuntui jo siltä että pystyi tehdä salilla kunnon selkätreenin. Kävin ti myös vaa'alla, ja paino on nyt pudonnut 4kg vuodenvaihteesta. Enkä usko että on lähtenyt lihaksesta, sillä treeni kulkee ja minusta lihaserottuvuus on hieman kasvanut? Tai ainakin housut tuntuvat vähän isoilta, joten vatsasta ja ehkä myös reisistä on saattanut läskiä lähteä. Toivotaan!

Tänään kävin aamulla reisi-vatsa-pakara-jumpassa. Huh mitä menoa, en ole vastaavassa jumpassa käynyt vuosiin.. aina vaan salilla kun tulee hinkattua kyykkyä ja prässiä ym., niin tällainenkin treeni varmasti antaa lihaksille uutta ärsykettä. Ja kestävyyttä.

Pääsiäinen taitaa mennä pitkälti vain löhöillessä. Mutta onhan sekin ansaittua silloin tällöin :)

torstaina, maaliskuuta 26, 2009

Aamutreeniä

Hei!

En olekaan ehtinyt paljon kirjoitella. Noh tällä viikolla olen käynyt ti ja tänään salilla - tänään poikkeuksellisesti jo klo 7 aamulla :) Tosi virkeänä sitä on silti pysynyt, vaikka herätys oli klo06. Tiistaina siis tein olkapäät ja rintaa (ja pitkästä aikaa myös kylkiä, huh mikä tunne vieläkin!), tänään enimmäkseen jalkoja mutta vähän sekalaisesti myös muuta.

Lauantaina olisi tarkoitus mennä ensin päivällä pelaamaan sulkkista ja sitten illalla salille, selkää ja hauista treenaamaan. Tarkoitukseni on nimittäin tervehenkisesti viettää la ilta vain treenaten, sekä ehkä jotain hyvää syöden (täytyy koittaa pysytellä kuitenkin kohtuudessa). Mutta siis alkoholit pois, korkeintaan lasin viiniä ruuan kera.

Sittenpä tuota "alkolakkoa" onkin takana 2 viikkoa. Monelle se ei ole varmasti mitään, mutta mulle kyllä, sillä en ole ottanut edes yhtä siideriä tai lasillista viiniä. Tarkoituksena olisi pysyä alkottomana/ihan parissa lasissa ainakin tuonne vappuun - - ehkä juhannukseenkin asti. Riippuu nyt ihan sitten tulevista terassikeleistä :)

Painoa en ole päässyt mittailemaan. Lauantaina sitten näkee senkin. Edelleen taitaa junnata paikoillaan, mutta yhden kivan jutun olen huomannut: housut tuntuvat vyötäröstä hieman väljiltä! Eli voi olla, että jonkinnäköistä tiivistymistä on ainakin keskivartalolla päässyt tapahtumaan. Hyvä.

Listataanpa tämän päivän syömiset tähän asti:
-aamulla 2 kauraleipää, kinkkua, teetä
-Evolution Phase 1 ennen treeniä
-Fastin Maito + karpalomehua palkkarina treenin jälkeen
-Alpen -myslipatukka
-lounaaksi hernekeittoa, raejuustoa, rasvaton maito, jälkkärinä pannari

Illaksi on luvassa leffaa ja mässyä. Mässyn laatua vaan ei ole vielä päätetty, joten yritetään pysyä kaidalla tiellä :)

perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

Hyvää viikonloppua!

Heissan!

Kävin eilen siis pelaamassa sulkkista, meni kai ihan ok.. ainakin nyt tuolla lapaluun paikkeilla tuntuu, että jotain on tehty! Juostahan siinä saa, kaloreita kuluu tunnin pelissä lähemmäs 600.. :)

Sain eilen myös liput kahteen kokeilukertaan Finnbodyyn. Ajattelin käyttää ne Flamingossa, koska se tuntuu tosi edistykselliseltä paikalta ja hienolta! Muutenhan käyn Motivuksen saleilla. Tänään olisi tarkoitus mennä treenaamaan selkä ja hauis. Viikonlopun suunnitelmat taisivat nyt mennä uusiksi, joten en tiedä, ehdinkö sunnuntaina salille.. todennäköisesti en :(

Mutta lenkillähän sitä voisi ainakin sitten käydä. Harmittaa vaan kun tälläkin viikolla jää sitten saleilut kahteen kertaan! Tavoitteena ja tarkoituksena kuitenkin on käydä 3 kertaa viikossa. No ensi viikolle olen varannut ma, ke ja la jo ainakin saleiluun :)

Mun naaman ihon kunto on aika paljon riippuvainen hormonikierrosta. Eli tiettyyn aikaan kuusta tulee niitä kauheita mollukoita leukaan ja kaulaan.. noh nyt sitten tarkastelin kalenteria, ja pitäisi pian taas olla "ne päivät", mutta uusia näppyjä ei ole ilmestynyt! Jippii!

Eli vasemmassa poskessa edelleen ne 3 pattia ihon alla, joista 2 jo hieman ehkä parantuneetkin (olen lutrannut niihin Epiduo-voidetta, joka kuivattaa voimakkaasti ja kuorii ihon pintaa). Yöksi olen laittanut Argania-öljy + Aqualan -seosta, haisee pahalle mutta tuntuu iholla jopa hieman paremmalta kuin vadelmansiemenöljy? Tämänhän pitäisi myös vaalentaa arpia ja auttaa niitä paranemaan nopeammin. Katsotaan, pitääkö paikkansa :) Mutta nyt ainakin tuntuu hyvälle, kun ei ole "finninalkuja" ihon alla muhimassa. Jes.

torstaina, maaliskuuta 19, 2009

kuulumisia :)

Heissan!

Tiistai oli salipäivä (olkapäät, rinta) ja eilen kävin reippaalla 1,5h kävelyllä (syke siinä 110 pintaan). Tänään on vuorossa sulkkista :) Loukkasin tyhmyyksissäni viime vkl vähän jalkaani, mutta onneksi se on nyt parantunut ihan hyvin, eli pystyy taas kunnolla harrastaa.

Olen ihan innoissani tilannut netistä taas juttuja, eli pinkin ladyfit-hupparin kesäisiä lenkkeilyjä varten ja pinkin army-lippiksen saleiluun ja muuhun touhuun. Tuo pinkki lippis on ollut mun unelmana jo vuosia, ostinkin pari vuotta sitten sellaisen tavallisen mallisen pinkin lippiksen mutta ei se ole niin hieno.. nyt saan army-mallisen ja ai että :)

Hei kyselenpä sitten vielä täälläkin:

Löytyisikö pk-seudulta tai mieluiten Helsingistä ketään, joka tekisi Dermosil -tilauksia? Minulla olisin noin 10-15e tavaraa ja haluaisin tilata, mutta säästäisimme postareissa jos saadaan 50e kasaan. Joten ilmoittakaa itsestänne!

tiistaina, maaliskuuta 17, 2009

Uusi viikko alkaa

Heippa.

No niin keskitytäänpä tähän viikkoon! Tämän viikon treeniohjelma näyttäisi tältä:
-ma lepo
-ti sali (olkapäät, rinta, ojentajat)
-ke palautteleva lenkki n.1h
-to sulkkis 1h
-pe sali (selkä, hauis)
-la lepo
-su sali (jalat) + ehkä palauttelevaa uintia
Toivottavasti pysytään ruodussa! Painoni on nimittäin edelleen vuodenvaihteesta VAIN -3kg. On tämä taistelua välillä.


ps. aloitin eilen alkolakon, kestää ainakin juhannukseen saakka.

perjantaina, maaliskuuta 13, 2009

Viikonloppu mielessä!

Heipähei.

Kuten arvata saattaa, olen menossa puntille tänään. Eilen en sitten päässyt, mutta tehokasta sulkkista tuli pelattua tunti :) Ja kaveri oli oikein hyvä ja tasainen vastus!

Koska tämä mun ihoni stressaa ja ärsyttää sen verran paljon, on tänään treenikassissa mukana myös vartalonkuorintavoide (Oriflamelta) ja niinpä suuntaan salin jälkeen suihkuun kuorimaan kropan ja sitten solkkuun. Ajattein myös vaihtaa vadelmansiemenöljyn arganiaöljyyn, katsotaan tapahtuuko mitään.

Tänään vietän illan ihan itseni kanssa ylhäisessä yksinäisyydessä, joten otan tästä kaiken irti! Solkun ja treenin jälkeen suuntaan kotiin, jossa korkkaan valkkaripullon ja mahdollisesti haen kaveriksi suklaata tai muuta hyvää. Okei ensin syön terveellisen marja-rasvaton rahka-rasvaton maito- smoothien ja mahdollisesti jotain ruokaakin ettei tule tyhjään vatsaan mässättyä.

Viinilasin ja suklaan avustuksella sitten siivoan koko kämpän, tiskaan, pistän jonkun hömppädvd:n pyörimään ja kun koti kiiltää nautin. Taidan olla vähän siivousfriikki? Ja onhan se myös kuntoilua, imuroiminen ja sen sellainen.

Sunnuntaina olisi tarkoitus tehdä jalkatreeniä puntilla ja ehkä jotain pientä aerobista myös. Ensi viikoksi on jo sovittu sulistunti miehen kanssa, juoksulenkki kaverin kanssa sekä vähintään 2 punttitreeniä. Ah rakastan myös aikatauluttamista :)

torstaina, maaliskuuta 12, 2009

Mässäilykuulumisia :)

Heissan!

Tänään olen menossa pelaamaan sulkkista, tällä kertaa vastustajaksi asettuukin naispuoleinen henkilö. Saa siis nähdä tuleeko meidän pelistä mitään :) Mahdollisesti olen tänään menossa tuon lisäksi treenaamaan vähän koipia. Kuntopyörää, prässiä, takareisiä, vatsoja kai lähinnä. Sillä "oikea" salipäivä on vasta huomenna, jolloin treenaan selkää ja hauista. Mutta tänään jos menen (riippuu ihan tuosta mun ukkelista mitkä ovat hänen suunnitelmat) niin sitten alakroppaa.

Eilen mässäilinkin kunnolla.. 2 palaa pitsaa, 2 siivua jäätelöä, sorbetin, 3 frikadellia + normi syömiset siihen päälle (viinipulloakin hypistelin jo mutta en korkannut, hyvä minä!)
No mutta tiedän että tämäkin on hormonaalista :( Sen jälkeen kun vaihdoin pillerit kierukkaan, olen melkein naurettavan tarkasti pystynyt huomaamaan hormonien tekemät tepposet käyttäytymisessäni, mieliteoissa, ihossa.

Tiettyyn aikaan kuukaudesta voisin vaikka tappaa suklaapatukasta :) ja nyt on juurikin se aika.. Gynekologini sanoi aikoinaan että liimaa jääkaapin oveen lappu: ei sinulla ole nälkä, se johtuu vain kierukasta.. Monet naiset ovat kuulemma lihoneet jopa 10-20kg vuodessa kierukan laiton jälkeen! Itselleni tuli 8kg. Ja niitä tässä karistetaan. On se nyt piru jos ei sen vertaa ole naisella itsekuria.

Tämä hiilarihimo talttuu vain siten, että keksii muuta tekemistä ja ajateltavaa. Sitähän liikunta mitä enenevissä määrin onkin.

Huomenna onkin jo perjantai. Viikonlopuksi ei suunnitelmia - katsotaan mitä se tuo tullessaan!

keskiviikkona, maaliskuuta 11, 2009

Treenipulinaa

Hei. Eilen tein aika kovan treenin. Siis ensin kävin normaalisti salilla, olkapäät ja rintaa vähän, semmonen tunnin pläjäys. Otin alle Evolutionin Phase 1, ja ei se nyt niin pahan makuista ollut mitä mulle on annettu ymmärtää.. ihan hyvin meni alas. Noh sitten palkkari ja kotiin. Kotona mies oli innokkaana lähdössä puntille, ja minä taas mukaan :) Tein sitten vatsoja oikein kunnolla vinopenkissä ja laitteessa painopakalla (tai yritin ainakin, ei nyt kyllä ole mitään kamalaa poltetta), heittelin voimapalloa (tekee hitsin hyvää hartioille!) ja poljin kuntopyörää reilu 5km. Lopuksi menin vielä uimaan puoleksi tunniksi.

Sitten pitkästä aikaa saunomaan ja kuorinnat ym. päälle. Arvaatkaa maistuiko uni tuon rupeaman jälkeen :)

Eiliset syömiset näyttää tältä:

-aamulla taas puolikas kaurapala, metukkaa, goudaa, lasi kaakaota
-välipalana sämpylä, välissä kinkkua, salaattia, tomaattia, kuppi kahvia
-lounaaksi salaatti, juustohampurilainen, light-limu (syyttäkää tästä työpalaveria!!)
-20gr Phase 1 + pari hörppyä light-limua
**TREENI**
-palkkarina Fast Maito 1dl ja 0,4dl karpalomehua
-munakas, jossa tomaatti, sipulia, metukkaa, 1 kananmuna pannulle ja vähän juustoraastetta päälle, juomana vesi
**TREENI 2**
-smoothie: 1prk rasvatonta rahkaa, pakastemarjoja (mans+must), Piltti-sosetta, rasvatonta maitoa, 2tl sokeria
-puolikas patonki, jonka päällä kalkkunaleikettä, kinkkua, juustoa, tomaattia, salaattia, sipulia, jalopenoja, juomana vesi
-illalla vielä kuppi kahvia ja puolikas donitsi

Kertokaahan, tuleeko liikaa vedettyä hiilaria suhteessa proteiiniin? Tai liikaa piilorasvoja? Liian vähän jotain?

Kävin muuten eilen vielä ruokiksella Seppälässä. Oli paljon tuotteita -50% joten mukaan tarttui Fidgren&Nykäsen suorat housut korkealla vyötäröllä sekä tavallinen t-paita. En sovittanut paitaa vaan otin summassa M-kokoisen. Kotona sitten huomasin, että hihat kiristää! Eli on mun olkapäät/habat sitten vähän kasvaneet :)

ps. en mennyt solkkuun eilen. Se vanhentaa. Päädyin siis itseruskettavaan ja peitepuikkoon. Jospa tää mun teinix-iho joskus paranisi..

maanantaina, maaliskuuta 09, 2009

Hurja treenivkl takana

Huh huh!

Kävin sitten eilen tekemässä "pikku" treenin! :) Eli ensin reilu tunti sulkkista, sitten tunnin verran salitreeniä (vähän vaihdellen jalkoja, vatsaa, selkää..) ja vielä lopuksi 10min palauttavaa uintia. Oli kyllä mehut viety tuon rupeaman jälkeen, ei voi muuta sanoa! Kaloreitakin kului semmonen 1300 about. Jonkin verran tosin huomasin etenkin tuossa suliksessa, että perjantainen verenluovutus taisi vaikuttaa (syke nousi nopeasti tosi korkealle ja hengästyin helpommin)..

Lauantainakin tein 1h salitreenin, koskien lähinnä olkapäitä ja hauiksia ja pikkasen selkää. La kokeilin myös tuota Evolutionin Phase I -tuotetta - eihän sitä vielä osaa sanoa vaikuttaako se mihinkään mutta katsotaan nyt. Sitähän siis nautitaan about ruokalusikallinen ennen treeniä, pitäsi jaksaa hieman paremmin..

Syömisetkin meni minusta viikonloppuna ihan ok. Lauantaina en tainnut herkutella ollenkaan? Paitsi yhden 50gr suklaapatukan ja viinilasillisen verran :)
Sunnuntaina käytiinkin treenin jälkeen syömässä pitsat, mutta koska koko päivän syömiset näyttävät tältä, niin se ei mua haittaa:

-aamianen kauraleipä, meetwurstia, goudaa (nam), kahvia SÄNKYYN (naistenpäivä :) ) <3

--treeni--
-palkkari (0,4dl mehua ja 1dl Fastin Maitoa)
-pitsa, 0,4dl cola
-5dl rahkasmoothieta (mansikoita, rasvatonta Ehrmannia, vähän Piltti kuningatarsosestta, 2tl sokeria, vähän rasvatonta maitoa)
-tosi vähän, noin 1 kauhallinen lasagnea, punajuurisalaattia, lasi maitoa, jälkkäriksi pari suklaakarkkia

Treeni on siis kulkenut, mutta naamaani olen todella pettynyt taas. Leukaan on ilmestynyt 3 kpl isoa, kipeää pattia. Edellisetkään hyvä kun vielä parantuneet :( oikeasti nuo näpyt on niin kipeitä, että niitä on vaikea edes meikata piiloon kun tuskin pystyy koskemaan. Ajattelin huomenna käydä kummiskin solariumissa, sillä se helpottaa yleensä hieman.

On niin rumansurkea olo :(


perjantaina, maaliskuuta 06, 2009

Selkätreenistä, syömisestä, fiiliksistä

Hyvää viikonloppua!

Eilen kävin töiden jälkeen salilla tekemässä selkää ja hauista. Ihan hyvin sujui treeni, yllättävänkin hyvin, sillä olin aika väsynyt ja nälkäinenkin :(

Mutta kyllä mä nyt ainakin hauiksissa ja käsivarsissa tunnen väsymystä että jotain on tehty. Selkää pitäis kyllä enempi vielä venytellä ja hieroa koska se tahtoo lyödä aina niin jumiin..

Hierojalla meinaa tulla joskus vedet silmiin kun sattuu selkään niin kovin! SJMV:n tekniikkaan olen kiinnittänyt erityistä huomiota, koska se tuntuu tuovan kummaa painetta alaselkään. Koitan olla niin selkä suorassa ja jännittää vatsoja ja muutenkin olla riuhtomatta, mutta silti alaselkään/kylkeen tulee kummallinen paine. Ja kilomäärätkään ei siis ole mitään huikeita, teen about omalla painollani sitä, ja tietty lämmittely ensin ihan vaan jollain 40-50kg:lla.

Tänään ajattelin käydä ehkäpä rauhallisella lenkillä, mutta saa nyt nähdä. Jos on kovin liukasta jne. niin jään suosiolla kotiin! Dokaamaan en ole tosin tänään menossa, ei yhtään edes kiinnosta.. on taas univelkaa kertynyt ja fyysisesti vähän huono olo (vatsa kipeä ja muutenkin sellainen heikko olo vaikka olen kyllä syönyt..)

Vielä eilisen syömiset:
*aamu puolikas täysjyväsämpylä, meetvursti, kaakao
*lounas borssikeittoa, smetanaa 1 rkl, lasi rasvatonta maitoa, hedelmärahka, 1 viipale vaaleaa leipää voilla
*välipalabanaani
**TREENI**
*palautusjuoma
*paljon kanasuikaleita, tuorejuustokastiketta, vähän riisiä. lasi rasvatonta maitoa, punajuurisalaattia, mustaherukkahyytelöä
*kaurapala, päällä meetwursti, viipale goudaa, 2 lasia kuivaa valkkaria
*kahvia, 3 piparia

Tänään pitäisi syödä sitä hiton rahkaa, on alkanut vähän tökkiä, mutta menee jääkaapissa vanhaksi jos en pistele poskeeni.

torstaina, maaliskuuta 05, 2009

Eiliset syömiset

Heissan!

Tänään treenaamaan selekää. Eilen pidin vapaapäivän treenistä, niin paljon kertynyt univelkaa että töiden jälkeen otin 2h päikkärit.. Pidempäänkin olisi mennyt mutta pakko oli laittaa kello soimaan, muuten olisi taas yöunet menneet :/

Tänään pääsen myös puntarille. Epäilen kyllä, että kiloja ei ole pudonnut yhtään. Todennäköisesti.
Listataanpa myös eiliset syömiset:

-aamulla puolikas täysjyväsämpylä, päällä voita ja meetwursti, kaakao
-lounaaksi kanarisottoa, puolet lautasesta salaattia, lasi rasvatonta maitoa
-jälkkäriksi pieni suklaapatukka
-töiden jälkeen lautasellinen kaurapuuroa, voita, sokeria, lasi rasvatonta maitoa
-annos lakritsijäätelöä
-2 karjalanpiirakkaa, lasi rasvatonta maitoa
-kahvia, 2 keksiä
-puoli purkkia rasvatonta maitorahkaa + piltti-hedelmämössöä

Eipä ollut kovin proteiinipitoinen päivä :( mutta tänään täytyy korjata tilanne! Muutenkin syötävä välipaloja enemmän kun on treenipäivä. Jääkaapissa odottaakin Elovena-juoma ja pöydällä banaani :)

By the way, naaman iho on taas parantumaan päin :) ilmeisesti hormonitaso matalalla tjsp. Ei yhtään kipeää finniä naamassa, vain muutamia jo häipymässä olevia ja muutama arpi joita täytyy vielä meikkivoiteella peittää. Edelleen ihon pinta on hilseilevän kuiva pesun jälkeen, vaikka iltaisin edelleen öljyt käytössä. Pitäisi muistaa kuoriakin tässä joku päivä..

Salitreeniä odotellen!

keskiviikkona, maaliskuuta 04, 2009

Syömiset ja saa arvostella!

Uuh.

Kävin eilen salilla vääntämässä olkapäitä ja vähän rintaa (taljaa, vinopenkkiä). Olkapäille sain kyllä hyvän poltteen taas! Laitoin mp3:sta soimaan Ruoskaa ja päätin treenin loppuvaiheessa, teen teen niitä vipunostoja sivulle niin monta kun vaan jaksan. Että antaa mennä vaan. Painot ei olleet mitkään isot (tais olla 6kg per käsi) mutta siinä vaiheessa treeniä ne tuntui valtavilta.. sit siihen päälle tein vielä kutosilla hauiskääntöjä samoin eli niin kauan kun vaan jaksan (tekniikan kuitenkaan pahemmin kärsimättä). Naiset katteli silmät pyöreinä mun ähistystä :)

Tuo sali nimittäin jolla eilen kävin, on aika sanotaanko "trendikäs". Tai siis ihan tavisnaisia siellä käy, mutta kukaan ei väännä rautaa tämmöisellä periaatteella mitä minä.. Mä en oikeasti voi ymmärtää, miten joku voi pelätä saavansa yhtäkkiä _liian isot_ lihakset! Uskokaa mua, ei se ole mahdollista.

Kävin äsken tsekkaamassa tällaisen kuin www.ufs.fi. Se on urheiluravinnekauppa, jossa ajattelinkin mennä pyörähtään.. Olen nimittäin tähän mennessä käyttänyt Fastin palkkarijauhetta ja satunnaisesti kreatiinia, mutta nyt mua alkoi kiinnostaa UFS:n ja Evolutionin tuotesarjat. Etenkin nuo proteiinilisät ja Phase I, joka otetaan ennen treeniä. Hinnatkaan ei näyttäneet olevan mitään kamalia, joten ihan hyvin voisin kokeilla!

Monesti noissa jauheissa vähän tökkii se koostumus, muistan esim. kun vaihdoin Herasta Maitoon niin meinasi oksennus tulla :( Muutenkin tietysti ruokavalio pitäisi olla ensin kohdallaan, ennen kuin alkaa kikkailla lisäravinteiden kanssa. Siksi en olekaan tähän mennessä käyttänyt säännöllisesti muuta kuin palautusjuomaa (ihan must).

Listaanpa taas eilisen syömiset, apua.. saa moittia :)

-aamulla puolikas kokojyväsämpylä, päällä voita, meetvurstia, kaakao
-muutamia viinirypäleitä, Hyvää Päivää-energiajuoma
-lounaalla vähän muusia, poronkäristystä, paljon salaattia, lasi rasvatonta maitoa
-välipalana cottifrutti (rahka, raejuusto, päärynäpaloja)
**treeni**
-palautusjuoma, suklaapatukka
-tomaatti-kananmuna-makkara-sipuli-tuorejuusto -munakas, 0,5dl kuivaa siideriä
-puoli lautasellista pyttipannua, paistettu kananmuna, punajuurisalaattia

-paljon pieniä suolakeksejä (siis varmaan joku 20kpl, olivat niin hyviä :) )
-kahvi, 2 piparkakkua
-muutamia viinirypäleitä vielä illalla
+ vettä tulee juotua joku 3 litraa päivässä

Lihomistunnelmissa..


tiistaina, maaliskuuta 03, 2009

Suklaanhimo

Heip!

Kävin eilen pelaamassa sulkkista, ja kiva polte pakaroissa :) tiedän kyllä että juoksu- ja punttiharrastus on muokanneet takalistoni ihan kivaksi (ja on kai se geeneissäkin), mutta mikä ettei niitä lihaksia rääkkäisi eri tavoin vielä lisää. Suliksessa tulee ainakin hyppyjä sekä sellaista "räjähtävää" harjoitetta, mitä harvemmin muuten treenaan. Joskus kesäisin tosin käyn juoksemassa mm. portaita ulkona ja ylämäkiharjoitteita ihan vaan sen takia, että peba muokkaantuisi.. tiedetään että olen vähän pinnallinen :)

Käytän tällaista palvelua kuin www.polarpersonaltrainer.com
Sinne lisään tiedot sykemittariltani, ja jos muistan niin kirjoittelen harjoituksiin myös vähän jotain kommenttia.
Viikko 8: 6 kpl harjoituksia, yht. 5h 30min, kulutettu 2725 kcal.
Viikko 9: 4 kpl harjoituksia, yht. 4h 30min, kulutettu 1950 kcal.
Tämän viikon tavoitteena olisi 4 tai 5 harjoitetta, ensi viikolla pitäisi tulla myös se 5 kpl.

Tänään salilla olkapää-rinta-treeni, jossa vähän myös habaa ja ojentajia. Kauheasti himottaisi jotain makeaa, jääkaapissa odottaa cottifrutti-välipala mutta en "saisi" syödä sitä vielä koska se on tarkoitettu vasta iltapäivälle.. äh. Suklaata. SUKLAATA. Saatava.

maanantaina, maaliskuuta 02, 2009

Helmikuun vikat treenit

Huomenta vaan!

Viikonloppu meni vähän taistellessa mutta mikäpä siinä. Pysyy mieli virkeänä.

Perjantaina kävin tunnin verran pelaamassa sulkapalloa ja lauantai-illan vietin tervehenkisesti puntilla :) Olikin aika kiva, kun tuo mun sali on auki 24h jäsenille, mut eihän kukaan täysjärkinen käy treenaan klo21 aikoihin la-iltana.. ei siellä ainakaan ketään muita ollut kuin minä! ;)

Sai huudattaa just sitä radiokanavaa mitä haluaa eikä tarvinut kiirehtiä mihinkään. Tein vähän sekalaisen treenin, jossa mm. sjmv, kulmasoutu, alatalja, hauiksia parilla eri tavalla, pystypunnerrusta tangolla jne. Sitten lämpimään suihkuun, kaikki kuorinnat ja naamiot ja voiteet ja seerumit kehiin ja palkkarin kera vällyjen väliin. Niin joo teinhän mä vielä iltapalaksi hedelmärahkaa, nams!

Eka viikonloppu muuten kuukausiin, että en juonut edes yhtä siideriä tai yhtä lasia viiniä. No alcohol at all vaikka kaapissa notkui 2 ihanaa valkkaripulloa ja tölkki siideriä houkuttelemassa :)

Naamaa koitin vähän parannella siten että levittelin myös itseruskettavan koko kroppaan ja kasvoille lauantaina. Ärsyttää nämä arvet ja näpyt kasvoilla, kun ne oikein korostuu kalpealta iholta! Solariumissa tapasin ennen käydä aina talvisin, mutta nyt mietin että jos se oikeen kovasti sittenkin rypistää ihoa.. kun en mä haluaisi ennenaikaisia ryppyjäkään. Vaikka näppyihin se solkku kyllä auttaa. Edelleen siis leukapielet täynnä paiseita, posket hieman paremmassa kunnossa (ne pahkurat ikään kuin kuivuvat sitten ihon alta pois..) mutta ei tää nyt mitään herkkua ole.

Tänään on taas vuorossa sulkkista ja huomenna salia. Kuulumisiin!

perjantaina, helmikuuta 27, 2009

Elämä voittaa - kevätolo :)

Mukavaa perjantaita!

Tänään mulla on hieroja (ihanaa) ja illalla sulkkistunti. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa, viimeksi jäi niin hyvä fiilis ja draivi päälle että todellista taistelua on luvassa! Mähän siis käyn pelaamassa miespuolisen henkilön kanssa joka on taidoissa ihan eri tasolla kuin minä, joten haastetta riittää.. :)

Eilen kun tätä kroppaa tarkastelin, niin ei hitto mä olen paisunut kuin pullataikina. Mä en ole läski, mutta sanotaanko, että en todellakaan missään missimitoissa. Silloin aikoinaan kun kävin noissa kauneuskilpailuissa, mun mitat oli jotakin tällaista kun 58kg / 170cm. En ees kehtaa kertoa paljonko tuohon on tullut fläsää lisää :( lihasta kyllä myös, sillon en käynyt salilla ollenkaan (paitsi bodypumpissa), mut silti. Damned.

Huomenna pitäis ostaa taas lisäravinteetkin kun alkaa olla loppu. Nythän mä en ole käyttänyt kuin Fastin Maito-proteiinivalmistetta palkkarina mehuun sekoitettuna. Niin juu ja sit tietty kalaöljykapseleita sun muita luontaistuotteita. Mut nyt funtsin että jos sitä ottaisi käyttöön myös tuon yöproteiinin? En tiiä auttaisko se mitään mut jos pystyis sitten vaikka hippasen vähentään tuota iltasyömistä? Tai ainakin se muuttaisi ehkä ruokien koostumusta enempi proteiinipainotteiseen suuntaan.

Muuten olo on kyllä nyt hyvä. En tiiä keväinen fiilis vaikka vatsa onkin ollut ihmeen kipeänä jo päiväkausia (stressivatsa, tiedetään..) Elämä voittaa :) Ihanaista viikonloppua kaikille, tarkoituksena olis lähteä vähän ehkä tanssahtelemaan huomenna ;)

torstaina, helmikuuta 26, 2009

Puhinaa treeniohjelmasta ja eiliset safkat

Morjens!

Olkapää - rinta - treeni takana. Mullahan on tuo treeniohjelma kasassa noin periaatteessa, mutta nyt ajattelin tehdä vähän isompiakin muutoksia. Tuntuu muuten niin turhauttavalta, "ei tunnu missään" ja kuitenkaan en saa painoja lisättyä jne. jumitusta. Vedin eilen siis supersarjana vipunostoja sivulle ja sitten kyljellään niitä käden nostoja edestä ja takaa. Ja niin monta toistoa ettei käsi enää nouse senttiäkään! :)

Sitten vähän taukoa ja uudestaan. Seuraavassa treenissä ajattelin rassata takaolkapäitä oikein kunnolla - nythän teen ne vaan taljassa etunojassa. Voisi tehdä seuraavan kerran ne ensin taljassa ja sitten vielä käsipainoilla penkissä, saisi kunnon poltteen niillekin.

Mun treenissä/kropassa tällä hetkellä eniten kehitettäviä kohtia ovat siis
*olkapäät
*hauis

Ja myös *rinta sen takia, että aloin treenaamaan penkkipunnerrusta vasta viime kesänä. En ole nähnyt sitä vaan niin tärkeänä liikkeenä enkä muutenkaan noita rintalihaksia niin kovin keskeisinä, mutta nyt treenaan niitä kaksi kertaa viikkoon jotta nekin hieman kehittyisivät. Siis penkkiä, vinopenaa, taljaa.

Tänään pidän treenistä vapaapäivän. Huomenna sulkkista ja la-aamuna ajattelin vielä käydä salilla.

Syömiset meni eilen vähän kaksijakoisesti. Listataanpa tähän:

* aamulla 1 täysjyväsämpylä, välissä kinkkua ja sulatejuustoa, juomana kaakao
* lounaalla töissä vähän perunamuusia, 4 lihapullaa, ½ lautasesta täytetty salaateilla, juomana rasvaton maito
* cottifrutti - rahkavälipala
--treeni--
* palautusjuoma
* ½ pakastepitsa, tomaattia, punajuurisalaattia, italiansalaattia, juomana 0,5L light siideri
* Ehrmann- rasvaton rahkapurkki ja ½ purkkia Piltti-hedelmäsosestta
* 3 palaa suklaata
* muutama juustonaksu

Mulla särkee päätä ehkä 5 kertaa vuodessa eli tosi harvoin, mutta eilen oli koko päivän kestävä päänsärky. Tosi inhottava!

keskiviikkona, helmikuuta 25, 2009

Ihonhoitomietiskelyä

Heips!

Noin kuukauden verran olen nyt siis käyttänyt yövoiteena vadelmansimenöljy + Aqualan L - yhdistelmää. Välillä silti tuntuu, että iho on kiristävän pintakuiva! Eli vielä en osaa sanoa, onko tuosta ollut mitään hyötyä. Aiemmin yövoiteena käytin Body Shopin E-vitamiinivoidetta.

Silti ihonalaisia pahkuroita riittää. Näpyt ovat hormonaalisia kyllä, mutta miks niistä ei pääse mitenkään eroon.. tuntuu ainakin siltä :( Olen joutunut vähentämään tuon kuivattavan Epiduo-voiteen käyttöä, koska kuten sanoin pintakuivalle iholle se on liian tujua tavaraa.

Joinakin iltoina olen sitten laittanut näpyille 100% teepuuöljyä, se tuntui ainakin aiemmin tepsivän, mutta en tiedä nyt sitten.

Kun nuo näpyt ei ole sellaisia valkopäisiä finnejä tai mitään sellaista, vaan ihonalaisia patteja, jotka ei ikinä ikäänkuin tule edes ihon pintaan. Niitä ei voi puristaa, ne on niin kipeitä ja ei se puristaminen edes auta mitään. Kuorintavoidetta (herkän ihon) olen taas alkanut käyttää, josko se auttaisi ihon hilseilyyn. Tänään ajattelin taas laittajaa hunajanaamion, se tuntui kivan kosteuttavalta.

Voi olla että jossain vaiheessa menee vaihtoon ihon päivävoide (nyt siis Acon Cliniderm ja Vichyn Normaderm) koska nuo nykyiset tuntuu niin kuivattavilta. Mattapinta pysyykin niillä hetken - mutta vain hetken!

Tämä se vasta mystistä onkin, mulla on hilseilevä iho joka kiiltää rasvasta. Upeaa.
Onneksi näppyjä ei ole muualla kropassa ja meikillä tätä naamaa voi korjailla. Meikkivoiteena mulla on Lorealin Ideal Balance Stick, harmi vaan ettei sitä valmisteta enää, koska sitten kun tuo loppuu olen pulassa..

tiistaina, helmikuuta 24, 2009

Treeniasiaa ja motivaation etsintää

Moi!

Treeni ei tahtonut eilen kulkea yhtään. Väsytti jo ajatuskin salille menosta, mutta niinhän se on, että huonokin treeni on parempi kuin ei treeniä ollenkaan! Motivaatiota tässä taas etsiskellään..

Eli siitä vaan selkää ja hauiksia rassaamaan. Päätin tehdä taas oin 10-11 toiston sarjoja 4 kpl jokaista liikettä. Yleensähän teen lämppäripainoilla noin 8-10 toistoa ja smelko pienillä painoilla nitten 2 kpl noin 4-7 toiston sarjaa isoilla painoilla. Kyllä se sitten menikin ihan ok, uskottelen edelleen itselleni että lihaksille on annettava erilaisia ärsykkeitä jotta kasvu taataan! Eli aina ei voi vetää täysillä vaan välillä on hyvä tehdä tuota että pienemmät painot ja enempi toistoja.

On mulla tuolla yläselässä nyt jonkinlainen tuntuma että eilen olis jotain tehnytkin :) hauiksiin en millään saa tuntumaa, tai siis tuntuuhan se silloin kun tekee mutta näin jälkeenpäin.. huoh. Kädet vaan menee sellaisiksi täriseviksi spageteiksi, mutta en mä lihaksessa tunne mitään erityistä. Tyhmää.

Viikonloppu by the way sujui treenillisesti myös ihan okei. Perjantai-iltana kävin pelaamassa tunnin tehokasta sulkkista ja sunnuntaina 20min palauttavaa uintia. Kiva.

Palataas huomenna asiaan tämän naamanhoidon puitteissa sitten.

perjantaina, helmikuuta 20, 2009

Olkapäät tulessa :)

Hei taas, ja hyvää alkavaa viikonloppua!

Kävin eilen salilla ja koska olkapäätreenistä on vähän minusta mennyt tehot pois niin päätin muuttaa hieman taktiikkaani. Eli pitkään olen tehnyt niin, että ensin lämmittelysarja sellaisilla painoilla joilla jaksaa juuri 10 toistoa tehdä ja sitten oikeat sarjat isoilla painoilla max 6 toistoa. No nyt sitten en ottanut isoja painoja mukaan ollenkaan vaan tein noilla painoilla, joilla jaksan just sen 10 toistoa, niin 4 kpl 10 toiston sarjoja. Mikä polte!! :D

Lisäsin myös 2 uutta olkapääliikettä treenin loppupuolelle, ja vikaan olkapääliikkeeseen (kyljelleen penkille makaamaan, sitten käsipainolla edestä vaakatasoon kyljen päälle, ja alas taakse, ja taas hippasen yli vaakatasoon ja laskien eteen jne) käsipaino oli 4kg.. oli niin puhki kädet että just tuolla neljällä kilolla sain tehtyä 3x 7 toistoa. Ei yhtään enempää :)

Myös vinopenkissä jätin isommat painot koskematta, ja tein lämppäripainoilla 4x 10 toistoa. Mukavasti tuntuu. Ja kyljet on kyllä siitä jännät, että vaikka treenaan niitä lähes jokaisella salikerralla (samoin kun vatsat) niin ne tulevat aina kipeiksi. Varmaan jotenkin heikot lihakset siellä tai jotain?

Ihana tunne kyllä kun on vetänyt kädet ihan loppuun. Ruokapuoli menikin ihan päin jotain sitten - salin jälkeen join palkkarin ja söin puolikkaan pitsan. Höh.

Ja naama on oikeasti vaan pahenemaan päin. Monta näppyä tullut yön aikana lisää. Okei nyt on se aika kuukaudesta, mutta silti, näytän ihan joltain teiniltä. Paskaa.

torstaina, helmikuuta 19, 2009

Uusi liikuntalaji kokeiltu!

Kävin eilen pitkästä, pitkästä aikaa uimassa. Ja kokeilin itselleni täysin uutta lajia eli vesijuoksua!

Voi olla että tekniikka ei ollut sinne päinkään, mutta niin vaan yritin rinta rottingilla juosta eteenpäin kuin maallakin, kunnolla oikeen askeltaa. Elämäni ekaa kertaa olin myös Yrjönkadun uimahallissa, joka taitaa olla Suomen vanhin (julkinen) uimahalli 20-luvulta. Olihan se miljöö aika ainutkertainen!

50 minuuttia jaksoin polskia, 20 minuuttia rauhallista uintia ja 30 minuuttia vesijuoksua. Kaloreitakin kului ihan mukavasti. Ja se jos mikä piristää kummasti, kun pääsee välillä tekemään jotain uutta, ja varmasti antaa kropallekin uutta puhtia ja lisä-ärsykettä lihasten voimistumiseen.

Tosin sittenhän iski illalla nälkä, ja söinkin..
-puolikkaan pakastepitsan
-tomaatin ja aika paljon punajuurisalaattia
-4 frikadellia
-palan omatekoista omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta
-1 siiderin, kupin kahvia ja 2 mukia maitoa
-proteiinipatukan
-puoli purkkia rasvatonta maitorahkaa

Heh ei ole ehkä ihan body-safkaa tuo eikä laihduttajan ainakaan. Mut nälkä oli armoton ja muutenkin niin löysä olo että telkku vaan päälle ja mätöt lautaselle ja sohvalle makaamaan :)

Tänään sitten salipäivä. Olkapäitä enimmäkseen pitäis treenata, vähän rintaa ja hauista.

keskiviikkona, helmikuuta 18, 2009

Uudet bikinit ja silleen

Moikkamoi.

Selkä/hauistreeni takana. Tuntuma ei nyt ollut yhtä hyvä kuin viimeksi, mutta kyllä sen nytkin tuntee jotain tehneensä :)

Oma elopaino oli siis hieman noussut myös, eli jo viime viikolla se näytti 500gr korkeampaa kuin sitä edellisellä, ja nyt pysytellään samoissa lukemissa. Ja taas on nälkä! En käsitä tätä, syön aamupalaleivän ja kaakaon noin klo 8 maissa, ja nyt kello näyttäisi olevan 11. Ja maha murisee niin että ihan hävettää.. :(

Toisaalta ei viitsisi mitään välipalaa enää syödä, koska puolen tunnin päästä on lounas. Enkä mä aiemminkaan syönyt aamulla mitään välipaloja?!

Treenin jälkeen kokeilin suihkussa sitä hunajanaamiota. Laitoin siis ihan kaupan hunajaa paksun kerroksen kasvoille ja hieroin hieman (hunaja tuntui vähän rakeiselta). Sitten annoin vaikuttaa joku 10 minuuttia. Ja kyllä se minusta vähän kosteuttikin. Taidan vaihtaa nyt lopputalveksi savinaamion (Lumenen Turvenaamio) tuohon hunajaan kerran viikossa.
Ainut paha puoli on se, että inhoan hunajan makua, ja sitä väkisinkin valui myös hieman huulille / suuhun.. yöks.

Ne ihmeelliset ihonalaiset patit ei ole vieläkään osoittaneet katoamisen merkkejä. Niitä on 3kpl toisessa poskessa. Toiselle puolelle kaulaan on tullut 2 kipeää pattia myös :( Upeeta..

Tänään ajattelin mennä uimaan, vaikka en ilman meikkiä mikään kaunis näky olekaan. Eilen tuli postimyynnistä uudet valkoiset bikinit joissa kullanvärisiä kuvioita. Käytän aina valkoisia biksuja, ne on upeita kun hieman tästä ruskettuu :)

Tilasin muuten netistä myös uusia hiustuotteita (www.hairsupermarket.com). Värjätä tämä kuontalo pitäisi myös, mutta akuutissa rahapulassa taidan tyytyä kempparin väriin ja kaveriin kampaajan sijaan.

tiistaina, helmikuuta 17, 2009

Iho-ongelmia ja vuodatusta

Heippahei.

Koska pääsen puntarille ja treenaamaan vasta illalla, palataas tähän ihonhoitoprojektiin hetkeksi.

En ehtinyt eilen laittaa hunajanaamiota, mutta tänään se täytyy tehdä, sillä iho tuntuu niin kuivalta korpulta. Kuitenkin siinä on paljon ihonalaisia, kipeitä näppyjä. Mä en tajua miksi iho-ongelmat ei voineet jäädä murrosikään?? Miksi kaikilla muilla naisilla tuntuu olevan niin täydellinen iho, esim. meillä töissäkään ei muut mun ikäiset naiset käytä meikkivoiteita tms. ollenkaan. Mä en voisi kuvitellakaan tulevani ihmisten ilmoille ilman meikkistikkiä.

Mun iho-ongelmani alkoivat siis riparikesänä, 8. ja 9. luokan välissä. Tuosta on siis aikaa ainakin 10 vuotta? Enemmänkin! Joten eiköhän mua oo rangaistu näillä iho-ongelmilla jo tarpeeksi, häh.

No mut oon kuitenkin havainnut tuon vadelmansiemenöljyn hyväksi "yövoiteeksi". Päivisin en voi sitä käyttää, kuitenkin sen verran öljymäistä eli ei sen päälle voi meikata. Mutta tämän hetken päivävoiteeni ovat kyllä liian kuivattavia. Pitäisi löytää kosteuttava päivävoide pintakuivalle akneiholle, ja suojakertoimellinen vielä. Mistä sellaisen löytäisi?

Näppyjä olen kuivatellut lääkärin määrämällä Epiduo -voiteella. Se ainakin kuivattaa.. ei tosin ehkä auta näihin mun ongelmiini. Hormoneista ne näpytkin johtuu, tiedetään.

Rakennekynsieni myötä olen kiinnittänyt entistä enemmän huomiota myös käsien hyvinvointiin. Ostin juuri Oriflamelta sellaisen valkosuklaalta tuoksuvan käsivoiteen. Huippuihana! Tosin kaipaan kyllä lisää kosteutusta, ei näistä tavallisista käsivoiteista ole oikein mihinkään..

Valkosuklaasta tulikin mieleen, että maistoin eilen ekaa kertaa Fazerin Valkosuklaa-Mansikkahippu-Basilika -suklaapatukkaa. Hinta oli aika suolainen (vajaa euro), mut maku ihan loistava. Valkoinen suklaa on kyllä parasta karkkia mitä maa päällään kantaa.

maanantaina, helmikuuta 16, 2009

Viikonloppu: salitreeniä, roskaruokaa ym.

Hei taas!

Lauantaina tuli käytyä vähän puntilla. Katselin netistä etukäteen, josko olisi jotain hyviä olkapääliikkeitä lisättäväksi tuohon olkatreeniin, ja löytyihän niitä. Olen myös lukenut paria opusta liittyen aiheeseen; Menestyjän Kuntosaliharjoittelu (Aleksi Niemi) ja Viikingin Voimaopas (Tony Halme). Lisäksi omasta kirjahyllystä löytyy Lihaskuntoharjoittelun Anatomia (Frederic Delavier) - todellakin suosittelen kaikille salitreenaajille!

Siinä sitten tunnin verran tuli puskettua lähinnä noita olkapäitä mutta myös vähän muuta. Tiedä sitten teinkö taas tekniikat ihan päin jotain, koska ainoastaan takaolkapäissä tuntui sunnuntaina väsymys? Tein kuitenkin sarjat aina niin loppuun kuin suinkin, kädet oli ihan spagettia kun saliltä lähdin.. tiedättehän sen tunteen, kun ei oikeasti jaksais kahvikuppia nostaa :) No kai se treeni meni silti perille. Tänään olisi vuorossa tunnin verran sulkkista ja huomenna selkätreeni salilla.

Viikonloppuna meni kyllä syömiset ihan päin jotain, koska olin vähän viihteellä ja silloinhan tulee se suolaisen/rasvaisen ruuan himo ja siitä ei seuraa mitään hyvää! Muutenkin perjantaina kävin ulkona syömässä oikein kunnolla (siis alkuruuat, pääruoka, jälkkäri..) ja lauantaina mies vei ystävänpäivän leivoksille <3 sunnuntaista en kehtaa edes puhua, en sentään vetänyt suoraan voita kiposta mutta ei paljon puutu. Niin juu ja la join pullon valkkaria. Röyh.

Huomenna ajattelin kokeilla naamaani hunajanaamiosörsseliä, siis ihan tavallisesta hunajasta. Katsotaan mitä tapahtuu :)

perjantaina, helmikuuta 13, 2009

Treenistä ja fiiliksistä

Kävin eilen punttisalilla tekemässä selkä/hauis-treenin johon kuuluu myös penkkipunnerrusharjoitus. Olen funtsinut vähän uuteen uskoon tätä mun jaottelua (selkä-haba, olkapäät-ojentajat-rinta, jalat) ja tullut siihen tulokseen, että hauis tarvii myös lisää treeniä. Niin ja rinta, jonka jälkeen päätin että teen selkäpäivänä myös penkkiä, ja "oikeana" rintapäivänä sitten ristikkäistaljaa(?) ja vinopenaa ja sen sellaista.

Treeni sujui hyvin. Olen tässä pitänyt hissuksiin pientä treenitaukoa salilta, eli edellinen selkätreeni taisi olla tammikuun puolella. Silloin tuntui, että sitä oikeaa tuntumaa ja poltetta ei tahdo enää tulla, väsähdän vaan eikä kehitystä tule. Silloin on hyvä ottaa pieni tauko :)

Nyt nimittäin todellakin tunnen etenkin yläselässäni, että jotain on tehty! :) Selkätreenin aloitan aina suorin jaloin maastavedolla (sjmv) joka onkin yksi lempiliikkeistäni. Ja olen niin tyytyväinen kun saan tankoon rautaa isomman kilomäärän kuin mitä on oma painoni :) Alatalja"soutu" on myös kiva liike, siinä kun oikeen puristaa noita lapaluita yhteen voi todellakin tuntea miten lihakset tekee töitä.

Niin ne hauikset kun tuntuu ettei kasva ollenkaan päätin, että nyt habapäivänä teen hauiskäännöt tangolla, hauiskäännön alataljassa (yksi käsi kerrallaan silleen selkä taljaa päin, u know), habaa myötäotteella alataljassa ja ylätaljassa leuanvetoharjoituksia jotka ottaa osittain myös hauikseen. Sitten olkapää-päivänä teen hauiskäännöt käsipainoilla, jolloin niitä tulee treenattua vähän enemmän.

Seuraava pikku fiksaus pitäisi koskea olkapäitä, sillä nekin tarvisi enemmän treeniä kuin vain kerran viikkoon. Mutta en tiedä miten enää ujuttaa treeniin lisää olkaliikkeitä koska nytkin jokaisen ohjelman läpivetäminen kestää 50-60min ja siihen vielä lopun vatsalihastreeni päälle! Usein tosin teen vatsat vasta kotona, ne kun rasittuvat myös joissain muissa liikkeissä ihan ok (esim. kyykky, mave ja varmaan mikä tahansa liike jos vaan pitää vatsan tiukkana..)

Tiistaina kävin pelaamassa sulkkista. Huh että se ottaa takareisiin ja kankkuihin! No mut kaloreita kuluu kummiskin se about 550-600 kcal tunnissa tuossa suliksessa, että ihan kiva. Katotaan mikä lady minusta tässä vielä kuoriutuu!

Salilla puntarissa, -3kg tammikuun alusta tähän mennessä. Hyvä tahti.

keskiviikkona, helmikuuta 11, 2009

siitä toisesta proggiksesta.. kroppa kuosiin nimittäin :)

Heipä hei taas.

Nyt on olo jotenkin ihan outo. Odottava, jännittynyt. No joo mä tiedän kyllä mistä se johtuu.. mutta ei nyt anneta minkään finanssikriisin sotkea tätä vaan palataan asiaan.

Toisena mun tämän kevään projekteissa on siis tämä "kilot kuriin" tai kroppa kuosiin tai miten sen nyt haluaa kauniisti ilmaista. Mulle on viime vuoden aikana tullut 8 kg lisää painoa, josta suurin osa ihan sitä ihtiään eli läskiä. Osa saattaa olla lihasta / lihasturvotusta (nesteitä?) mutta maksimissaan kilo, tuskin sitäkään. Mua vähän jopa naurattaa se kun etenkin naiset jossain keskustelupalstoilla sanoo lihoneensa esim. 10kg vuoden aikana, mutta "josta täytyy olla lihasta puolet".. HEH JOO! Ei me tavikset niin kehonrakentajia olla kuitenkaan.

Urheilutaustasta; salilla olen käynyt treenaamassa kovilla painoilla parin vuoden ajan, ehkä joku kolmisen vuotta säännöllisesti 2-3 kertaa viikossa. Kestävyysjuoksua olen hieman treenaillut myös ja takana on 4 kappaletta puolimaratoneja. Uusin harrastukseni on sulkkis, jota olen nyt kuukauden verran käynyt lätkimässä tunti per viikko. Eli treeni on kunnossa, mutta syömäpuoli mättää..

Ajattelin ensin, että lähden kokeilemaan jotain hyväkarppia tms. eli koitan vähentää sitä hiilarimössöä ruokavaliosta (olen ollutkin jo vuodenvaihteesta pulla- ja sipsilakossa, jotka olivat suurimmat paheeni) ja lisätä kasviksia. Muutenkin vähentää grillimättöjä jne. roskaruokaa. Kiloja on tähän mennessä vuodenvaihteesta lähtenyt 3kg. Laihduttaminen on melko vaikeaa, kun tavoitteena on kummiskin säilyttää lihakset ja tehdä tulosta puntilla.. ja normaalipainon sisällä tässä ollaan koko ajan oltu anyway. Toisekseen mä kyllä tykkään juhlia ja bailata, joten viinaksia kuluu ja niissähän niitä tyhjiä kaloreitakin majailee :(

Mut katotaan! Tässä siis taustaa, mä käyn huomenna vaa'alla taas (en omista sellaista kotona vaan pitää tuolla punttiksella käydä) ja katotaan onko kiloja pudonnut lisää. Tavoitteenahan on -7 kg kesään (toukokuun loppuun) mennessä.

tiistaina, helmikuuta 10, 2009

Projekti 1: naama kuntoon!

No niin, kerrataanpa hieman mistä oikein on kysymys. Eli ihoni on aina ollut rasvoittuva, huomattavan rasvoittuva, ja epäpuhtauksia riittää vaikka muille jakaa. Sukuvika kun ei suksi luista :) Tähän naamaan on kokeiltu viimeisen 10 vuoden aikana kaikkia mahdollisia konsteja ihon paranemiseen, siis kaikkia mitä kaupasta saa. Viimein noin 4 vuotta sitten kävin ihotautilääkärissä, ja sen jälkeen söinkin Roacuttania vuoden verran. Se tehosi!

Mutta hormonitasapainot kun tässä on taas heitelleet, niin nykyään iho on taas hankala. Pintakuiva, mutta rasvoittuva ja näppyinen. Ongelmien innoittamana päätin alkaa kokeilla öljyjä ihonhoidossa ja muutenkin "hellempää" taktiikkaa - tuotearsenaalissa on siis tällä hetkellä Erisanin herkän ihon putsari ja kasvovesi, päivävoiteena Acon Cliniderm ja Vichyn Normaderm vaihdellen ja yövoiteena Aqualan + öljy-seos. Nyt kokeilussa vadelmansiemenöljy.

Tällä satsilla on menty nyt noin 2 viikon ajan, ja kyllä ainakin pintakuivuuteen tuo öljyhoito on ihan must! Iho ei tunnu yhtään rasvaiselta, vaan ravitulta. Mistään ei kiristä eikä tunnu siltä, että tukkisi huokosia.

Tämä kasvojen ihon pintakuivuus on muuten jotenkin kummasti levinnyt myös päänahkaan. Se hilseilee pahasti :( Mutta koska olen hilseshampoota käyttänyt tuloksetta jo pitkään, taitaa olla niin, että päänahka on vain kuiva eikä kyse ole mistään "sienestä". Äh. Seuraavaksi ostoslistalla on System 4 (kirjoitettiinkohan se noin?) sarjan kuivan päänahan hoitavat shampoot. Mulla on vielä niin paksu ja karhea tukka, että se oikein huutaa kosteutta ja "ravintoa"..

Tässä kun ikä on jo hippasen lähempänä 30 kuin 20 vuotta, niin huomioni on kiinnittynyt myös mahdollisiin silmänympärys- ja suupielten juonteisiin. Siis eihän niitä nyt vielä voi olla :) Mutta silti nykyään iltarutiineihin kuuluu myös silmänympärysvoide. Tää nykyinen on vaan joku Biothermin näytepurkki, mut kunhan se loppuu, niin katsotaan sitten.. paras kai olla ajoissa liikkeellä, jos vaan voisi ne rypyt sitten siirtää hieman tuonnemmaksi :)

maanantaina, helmikuuta 09, 2009

Madonnan konserttilippuja jonottamassa

Kylläpä takkusi Madonnan lippujen myynti. Mennessäni puoli 9 aikoihin tuohon työpaikan lähiärrälle siellä ei ollut kuin muutama hassu ihminen, ja sainkin vuoronumeron 11. Mutta! Vielä klo 9:30 ei yhteyttä oltu saatu muodostettua sinne Lippupalvelun tai minkä lie sivustoon.. kokeilin sitten jonossa kännykällä saada lippuja ja viimein onnistui :) lähdin ärrältä kymmeneltä, johon mennessä yhtään lippua ei sitä kautta oltu myyty. Ei ihan järjestelyt toimineet..

Mutta anyway, mulla on nyt siis liput fikassa ja seuraavaksi pitäisi tarkistaa, että milloin se konsertti oikeen olikaan :)

Aiheesta toiseen. Mullahan on tässä nyt työn alla tämmönen laihisprojektikin. Eli keventyä pitäis vielä semmonen 6 kiloa, suunnilleen. Viimeksi meinasi farkkuostoksilla tulla itku kun ei mikään mee päälle.. aiemmin mun kokoni oli 29/34. Noh nyt ei noissa teinimalleissa mee päälle kuin 31/34 ja niin on huonon mallisia että! Reisistä kiristää ja masusta on löysä ja vyötärö jää ihan liian alas. Noh onneksi myyjä lohdutti että "meille on keväällä tulossa taas uudet, väljemmät mallit.." Ja toivoisin myös, että niissä väljemmissä olisi alaspäin levenevät lahkeet, koska pillit ei vaan imartele näitä tukkireisiä.

Niin tuosta laihisprojektista. Tiedä sitten näkyykö viime vkl syömiset miten, koska puntariin pääsen vasta loppuviikosta, mutta tunnustetaan nyt että tuli syötyä 1 Twix, 1 Tupla, 1 pakastepitsa ja 2 suklaatuuttia. Herranjestas sentään.. No mutta verrattuna entiseen elämään ei tuo ole mitään, uskokaa pois. Tai näin mä ainakin itselleni uskottelen..

Perjantaina kävin salilla treenaa olkapäät, rinta, vähän habaa ja sunnuntaina tunti tehokasta sulkkista. Huomenna taas puntille sitten.