keskiviikkona, elokuuta 25, 2010

Kesätunnelmia (kuvia)

Saimaan rannoilta. Puumala.
Juhannus 2010, Merikarvia.
Lauttasaari, Helsinki.
Valkoposkihanhet. Kaivopuisto, Helsinki.
Lindos, Kreikka.





maanantaina, elokuuta 16, 2010

Takaisin arkeen!

Lomalta palattu takaisin arkeen taas.

Loma sujui hyvin :) ja tietää levänneensä, kun alkaa kaivata taas hieman takaisin arkeen ja sitä tiettyä ”perusrytmiä”. Tietysti kaipaan jo nyt sitä ajatusta että ensi kesänä minulla on täysi kesäloma ja voin pitää sitä esim. 2 x 2 viikon jaksoissa. Todella kiva juttu. Mutta nyt siis palataan viime viikkoon.

Oikeastaan voisi koko lomailun tiivistää rannalla / hotellin altaalla makoiluun, auringosta nauttimiseen sekä syömiseen :D ruoka nyt ei ollut mitään kovin ihmeellistä, toki Kreikassa juustot ovat omaa luokkaansa ja myös tomaatin ja sipulin runsas käyttö on mun mieleen. Meren eläviä maistoin eri muodoissaan (erilaisia mustekaloja sekä rapuja) ja sitten perus lihavartaat jne. Drinkkejä tuli kumottua altaalla joka päivä, mutta ne kun ovat niin mehumaisia ja sellaisia makeita kuin pirtelöitä, niin ei mitään vaikutusta tällä viinapäällä humaltumiseen :) Juoda piti vaan ihan mahdottomasti, kun asteet hipoivat +45’c ja kosteus% todella korkealla. Parina päivänä myös vuokrasimme skootterin ja kävimme kiertelemässä pikkukyliä ja nähtävyyksiä sekä hieman syrjäisempiäkin rantoja.

Hieman matkaan tarttui myös tuliaisia, mutta todella maltilla. Ostin 2 aurinkolasit, rannekorun ja huivin plus hieman tuliaisia. Mitään viinaksia tms. en jaksanut alkaa raahaamaan, näyttää nimittäin viinakaapissamme olevan vielä kolmen vuoden takaiset tuliaiset Bulgariastakin juomatta..

Yksi lomailun ihana puoli oli toki se, että olin ihan tietoisesti ajattelematta työ- tai kotiasioita (lähinnä muuttoa). Niinpä niistä kaikista rutiineista ja huolehtimisista lomailu tuntui tosi rentouttavalta! Kun olen luonteeltani ”sihteerikkö” joka huolehtii kaikesta tuskastumiseen saakka, oli mukava vaan ”let go” eli antaa mennä ja nauttia hetkestä.

Tällä viikolla yritän saada kuvia lomasta vielä blogiinkin :)

ps. tsekkaathan nämä, kaikkea uutta taas.

torstaina, elokuuta 05, 2010

Ihanaa ihanaa

Tänään viimeinen työpäivä ennen lomaa. Ja sekin takanapäin jo. Eli ei muutakun lomalle LOMPS!
Siteeraan tässä nyt yhtä ihanaa Leevi and the Leavingsien biisiä.. Jalassa tangat tai pelkät lenkkarit, ja aurinko hymyilee!

aion lomalla NIIIIN maata kuumalla hiekalla, kelliä lämpöisessä merivedessä, syödä hyvin, rentoutua ja unohtaa kaikki maalliset murheet.

Kuulumisiin taas elokuun loppupuolella :)

tiistaina, elokuuta 03, 2010

Summa summarum

Heipä hei!

2 aamua vielä lomaan. Aika ihanaa, juurikin se hetki että jotain mitä on odottanut koko vuoden on ihan siinä käsien ulottuvilla.. tai olen mä kyllä odottanut lomaa jo pidempäänkin kuin vuoden, koska viime kesänä mulla ei ollut kesälomaa ollenkaan. Eikä muuten tainnut olla sitä edellisenäkään kesänä? Eli viimeksi olisin pitänyt palkallista kesälomaa vuonna 2007! Huh huh. Olen varmaankin lomani ansainnut ;)

Viime viikolla tuli treenattua mukavasti, lähes 4000kcal edestä (sykemittarini mukaan). Tällä viikolla määrä on huomattavasti alhaisempi ja ensi viikolla en tee mitään :) anyway, tällä viikolla on ihan kauheasti kaikkea hommaa ja tuntuu että en oikeasti vain ehdi sinne salille. Eilen tuli muuttolaatikot ja alkoi niiden täyttäminen. Tänään pitäisi nähdä sukulaisia. Huomenna on vielä hommia uuden asunnon kanssa. Torstaina ja perjantaina voisi ehtiä puntille, mutta ärsyttää kun pitää mennä peräkkäisinä päivinä :( silloin tuntuu että lihakset ei ole saaneet yhtään lepoa ja jaksaa tosi huonosti. Mutta ehkä se on nyt pakko sitten näin. Murr! No fillaroinut olen kuitenkin eilen ja tänään töihin.
Mun tavoitteenahan oli olla mukavassa rantakunnossa elokuussa kun loma alkaa. Mitkä mun fiilikset on nyt, summa summarum..

-olen ihan tyytyväinen kroppaani, aina voisi olla tiukempi ja lihaksikkaampi. Mutta että suurimmaksi osaksi tämä kehon ulkonäkö ei siis ällötäkään.

-mielestäni olen 90%:sesti tehnyt kropan eteen sen minkä voin- sekä lihaskuntoa että aerobista ja hyvin säännöllisesti. Se kymmenen prossaa tulee siitä, että ruokailut ovat yhä edelleen vähän retuperällä. Syön liikaa herkkuja.

-puntarissa en ole käynyt varmaan lähes kuukauteen, mutta hyvin todennäköisesti painoni on pysynyt samana koko kesän ajan. Ei ole laskenut, mikä sinänsä ei ole kyllä kiva juttu, mutta okei jos nyt ei sitten noussutkaan..

Ja tästä jatketaan siten, että ruokavalioon on pakko kiinnittää yhä enemmän huomiota! Ja salikertoja yritän pitää säännöllisesti sen 3 viikossa nyt kun fillaroinnit elokuun jälkeen loppuvat. Lisäksi ohjelmaan saattaa tulla myös uinti, saa nyt nähdä sitten;) Alustavasti olen kuitenkin suunnitellut seuraavanlaista viikko-ohjelmaa:

ma koulu+salille
ti lepo
ke lepo
to koulu+salille
pe lepo
la salille+mahdollinen saunalenkki
su lepo

Ei vaikuta mitenkään pahalta!