PLOP PLOP

Plussatuulia

KP 32 eikä merkkiäkään menkoista. Epäilen, että plussatuulet puhaltaa :)

Mitään oireita ei silti ole. Olen aina yhtä väsynyt, eikä vatsaakaan enää turvota. Ainut erikoisuus on se, että jos oikein ponnistelen (esim. salilla tai fillarilla) niin alavatsaa pistää hieman, ja tuntuu kuin hengästyisin tai jotenkin väsähtäisin urheilusuorituksissa helpommin. Mutta nämä nyt voivat olla oireita tai "oireita".

Tämä blogi ei silti ole muuttumassa odotusblogiksi, siis missään vaiheessa, olin sitten raskaana tai en. Aion jatkossakin kertoilla elämästä noin yleensä, toiveista ja peloista ja ärsytyksen aiheista. Iloista ja suruista. Koulusta ja treenistä.

Otetaan nyt ihan rauhallisesti siis. Tässä muuten hieman päivitystä vielä huutiksen puolelle.

Jännää.

Elämme jännittäviä aikoja :)
Myöhemmin sitten lisää..

Ovulaatio, osa 2

Ovulaatio bongattu. Ekan kerran ihan "virallisesti".

Tämä toi aikamoisen positiivisen tunteen. Katsotaan nyt, onko tästä tiedosta sitten lopulta mitään iloa. Vielä en jaksa iloita muuta kuin siitä, että kroppani toimii ainakin tämän verran ja tähän saakka suht koht normaalisti.

Bongailua bongailua

Ovista testailtu maanantaista alkaen ja negaa näyttää. Ei kyllä ole yhtään sellaisia tuntemuksiakaan, mitä nyt hieman limainen fiilis edelleen. Mutta vatsassa tms.; ei mitään erityisempää. Laskennallisesti oviksen pitäisi silti olla tällä viikolla.

Eilen kävin fillaroimassa 14km- katsoin juuri eilen uutisissa asiaa siitä, miten työmatkapyöräily on hurjasti vähentynyt. Minulla tuo pyöräily liittyy nimenomaan työmatkaan, eli pyöräilen osan työmatkastani mahdollisimman usein. Kokonaisuudessaan työmatkani on noin 23km suuntaansa, mutta pyörällä on parkki keskellä matkaa joten nykyisin työmatka koostuu noin 16km junamatkasta ja noin 7km fillaroinnista. Ja sama iltapäivällä kotiin.

Tähän kun lisää nykyiset salitreenini (4* viikkoon) ja mahdolliset juoksulenkkeilyt viikonloppuisin, luulisi että kropan jäntevöittämiseen saadaan lisää puhtia. Nyt kun tuntuu, että sitä on kesän aikana etenkin vain lösähtänyt ja kaikki vaatteet kiristää jne..

ps. muut ovisbongailijat, käykäähän myös tsekkaamassa Mamsellin arvonta :)
Arvonta

Maanantain ajatelmia..

Treeniä näytti viime viikolle kertyvän ihan mukavasti:
-maanantaina salilla olkapäät, rinta
-tiistaina fillarointi 14km ja salilla selkää, hauista
-ke lepo
-to salilla selkä, hauis
-pe fillarointi 14km ja salilla olkapäät, rinta
-la juoksulenkki leppoisasti, 1 tunti
-su lepo

Ja tänään taas salia + fillarointia. Kävin shoppailemassa lauantaina uusia treenikamppeitakin 150egellä että kyllä nyt pitäis taas syksy jaksaa! :)

Tänään taitaa olla kp 9 ja ihmeellisen limaiset on tunnelmat. Katsotaan nyt. Ainakin tuntuu siltä, että tässä kierrossa hormonit ovat jyllänneet (hikoilu, ihon ja hiusten rasvoittuminen, mielialanvaihtelut..)
Noh, katsotaan nyt. Omalle blogilistalleni olen lisäillyt enemmän ja enemmän niitä odottamisen odottaminen -blogeja, kuin varsinaisia vauvablogeja. Näin on vaan nyt parempi.

Lomalta takaisin.

Eli hyvää syksyä vaan kaikille!

KP 3 ja tämäkin kierto 26 päivää. En halua edes ajatella koko asiaa!

Enemmän kuulumisia ja ehkäpä kuviakin sitten myöhemmin.

Katkeruutta ilmassa.

KP 1.
Mitä ihmettä tämä nyt voi tarkoittaa? Kierto jotakin 25 päivää. Ei ole ikinä eläissäni ollut näin lyhyt. Jotain on nyt vialla.

Katkeraa katkeraa. Tiedetään, että eihän tässä ole vauvahaaveilua ollut vasta kuin ihan vähän aikaa ja kaikki on periaatteessa ihan ok, olen vielä suht nuori ja parisuhteessa kaikki hyvin ja taloudellisestikin tulemme toimeen. Joten miksi katkeroitua, miksi olla kateellinen? Mutta minkä sitä ihminen tunteilleen voi.

Menkkakivut oli taas jälleen ihan kamalat, kuten aina. Siinä ei mitkään buranat auta, kun kipu vie järjen.. sitten kun sain sen hieman särkylääkkeillä taintumaan, suutuksissani tein lähes 50km fillarilenkin, tunnin salitreenin ja kotiin tultuani imuroin ja korkkasin valkkaripullon. V*tuttaa.

Toisaalta. Alunperin menkkojen piti alkaa vasta lomalla, jolloin olemme reissussa. Sehän on aina tosi inhottavaa, kun ei ole varmuutta miten pääsee vessaan ja pesulle jne. Joten nyt nämä on kärsitty sitten pois jo ennen ensi viikkoa. Ja miehen kanssa kun joskus pilailtiin että olisihan se ihana laittaa lapsi aluilleen ulkomaanmatkalla, niin nyt taitaa seuraava ovis sattua sitten juuri matkalle. Että sen puoleen..

Ehkä tämä viini rauhoittaa mua vähän. Taidan tehdä jonkun hyvän ruoan ja jälkkärin (kävin eilen mustikkametsällä ja sain jopa ihan ok "saaliin" :) ) ennen kuin mies tulee kotiin. Niin juu ja postista tuli mukava paketti tilaamiani Dermalogican tuotteita, ja ne lähtee nyt kokeiluun (sitä MediBac-sarjaa aikuiselle näppyiholle). Voin vaikka raportoida sitten syksyllä, ovatko toimineet mulla vai ihan kuraa. Toistaiseksi naama on kyllä ihan pommin jäljiltä huonona :(

Niin joo. Ja aloin tuossa pari päivää sitten suunnitella, josko lähtisimme tammi-helmikuulla vaikka Thaimaahan talvilomaksi. Sitten mietin myös sitä, että mitä jos ole pitkälläkin raskaana tuolloin enkä voi lentää. No mutta nyt en ajattele enää, vaan alan suunnitella sitä toden teolla. Minulla asuu tuttavia Thaimaassa, joten ehkäpä alan ottamaan heihin yhteyksiä.

Ja mikä parasta, ihan kohta alkaa kesäloma ja koulutehtävätkin on jo hyvällä mallilla. Ehkä tämä tästä.

Ajatuksia

KP 24. Jännittää. Mutta ei mitään oireita! Poislukien väsymys, nenäverenvuoto (kahtena päivänä viime viikolla) sekä rintojen arkuus. Mulla ei ole ikinä ennen käynyt niin, että lenkillä rintoihin olisi alkanut sattua se "höllyminen" (okei B-kupin tissit ei edes juuri hölly). Mutta niin vain perjantaina sattui..

Nyt olen ajatellut kyllä enemmän tulevaa lomaa ja siihen liittyviä asioita, kuin tätä vauva-asiaa. Se pitäisikin jättää taka-alalle, koska en siihen vaikuttaakaan voi. Nyt pitäisi keskittyä tekemään ne pari rästissä olevaa koulutehtävää sekä työjutut jotka ennen lomaa pitää vielä saada valmiiksi.

Nyt on ihana keskittyä alennusmyynteihin, paistavaan aurinkoon, tuoreisiin mansikoihin, fillarointiin, lenkkeilyyn.. ja miksei parisuhteeseenkin. Jotenkin se vain kiristelee välillä niin, että suorastaan nautin kun saan olla kotona yksin. Noh tämä nyt on vain joku tällainen kausi.

Ei tuntemuksia

Olen kuumeisesti tutkinut netistä, pitäisikö mahdollisen hedelmöityksen jälkeen olla jotain tuntemuksia. No mulla ei ainakaan ole. Todennäköisesti mitään ei ole sisälläni edes tapahtunut..

Huoh. En jaksaisi stressata, koska stressaaminen on pahasta. Kasvot on täynnä isoja hormoninäppyjä, joita inhoan ja jotka eivät lähde millään.. ovat kipeitä ja isoja, leukapielet täynnä. Niitä on edes meikillä vaikea piilottaa, kun ovat sellaisia kahden-kolmen nuppineulanpään kokoisia ... :( argh!!

Eilen fillaroin 14km. Olen mukana tuolla kilometrikisassa erään kaveriporukan kanssa, ja toistaiseksi ainakin joukkueessamme puolen välin paremmalla puolen :) Tänään pitäisi jaksaa salille, kamppeet on ainakin mukana, mutta väsymys on niiiiiin armoton.. Mulla on ihan täysin mennyt maku salitreenaamisesta. Ei pitäisi sanoa sitä ääneen, koska pitäisi suggeroida itsensä vaan tykkäämään treenistä eikä päästää tätä tunnetta irti. Mutta tässä se nyt kuitenkin on. Tykkään toki tehdä muutamia juttuja, kuten ylätaljaa lapiokahvalla, alataljaa, pystypunnerrusta smithissä, peckdeckiä.. mutta sitten on niitä tärkeitä liikkeitä, joita en jaksaisi yhtään. Mutta ne on pakko pitää ohjelmassa mukana. Yökssssss...

Eilen illalla koitin vähän tehdä pitkästä pitkästä aikaa toista duuniani, mutta jaksoin ehkä 15 minuuttia ja aloin katsoa telkkaria. Hyvä hyvä. Tällä viikolla pitäisi kirjoittaa myös yksi kouluessee, en ole edes aloittanut sitä hommaa vielä..


Niin joo tsekatkaahan tämä

Taas uutta myytävää :)

Ovulaatio

En ole koskaan aiemmin edes ajatellut koko ovulaatio -asiaa. Eli että mun pitäisi ovuloida ja olla yhdynnässä ovulaation aikaan, jotta koskaan voisin vauvaa saada. Nyt olen pohdiskellut, mikä on, kun ei mulla enää nykyään mitään ovulaatiotuntemuksia ole. Muistan että joskus nuorena, ennen pillereitä ym. juttuja, tuntui kierron puolivälissä menkkamaisia oireita ja ovistahan se taisi silloin olla. Mutta nykyään - ei mitään.

Onko se nyt niin varmaa sitten, että ovuloisin ollenkaan? Menkkakierto on kyllä säännöllinen. Ja toisekseen, olen ahkerasti käynyt gynekologilla kaikenmoisissa tarkastuksissa, eikä koskaan ole ollut mitään sanomista. Mutta kuinka omituinen se ihmiskroppa voikaan olla. Miten se saattaa toimia tai olla toimimatta. Miten kaikki luonnolliseksi kuvittelemani asiat ovatkin hentoisia kuin perhosen siiven isku.

Edelleen haluaisin sanoa, että seksuaalivalistus ainakin omalla kohdallani on jäänyt todella todella heikkoihin kantimiin silloin teini-ikäisenä. Oikeasti! Mistä sitä tietää mitä haittavaikutuksia on voinut olla esim. e-pillereiden popsimisella vuosikausia (siis myös muuhun kuin ehkäisytarkoitukseen) ja se, miten aina on korostettu liiallisuuksiin asti että paksuksi voi pamahtaa vaikka puolukasta. Just joo..

Todellisuudessa en haluaisi ajatella koko vauva-asiaa yhtään. En sitä, milloin seksiä pitäisi harrastaa. En sitä, minkälaiset elämäntavat minulla pitäisi olla. En sitä, että olenko voinut nuoruuden päätöksillä tai tekemisillä vaikuttaa peruuttamattomasti kroppani toimintaan. Enkä sitä, että koskaan ei voi olla varmaa, pystyykö omaa lasta saamaan. Haluan ajatella nyt vain tätä kesää, tätä lämpöä, tätä iltaa.

Pohdintoja.

Sain toissaviikolla surullisia uutisia. Isoisä oli kuollut, onneksi melko "lempeästi" vain vanhuuttaan nukkumalla, mutta silti. Menetys on aina suuri :(

Tällaisten uutisten äärellä minulle iskee outo tunne siitä, että sukua on jatkettava. Kun suvun iäkkäimmät kuolevat, on lohdullista, että meille nuoremmille tulee vauvoja ja sukupolvien ketjuun uusia lenkkejä. Tokikaan tämä asia nyt ei ollut ainoa sysäys, mutta silti vaikutti varmasti vauvakuumeiluni kasvamiseen. Olen tosissani alkanut haaveilla (tai paremminkin ajatella käytännön asioita) siitä, josko meillä olisi vauva ehkä ensi tai sitä seuraavana vuonna. Kaikki on niin hyvin, niin valmiina.

Taas vauvapostaus

Luen ahkerasti muutamia vauvablogeja. Itselläni ei ole pienempiä sisaruksia eikä oikeasti ole ollut minkäänlaista ”kosketusta” vauvoihin ennen kuin sisareni esikoinen syntyi kolmisen vuotta sitten. Silloin sain ensimmäistä kertaa syöttää pikkulasta ja leikkiä ihan pienen kanssa. Samoihin aikoihin myös eräs ystäväni sai ensimmäisen lapsensa. Siskoltani ja ystävältäni olenkin sitten imenyt tietoa kaikesta mahdollisesta raskausajasta synnytykseen, yövalvomisiin, oman ajan tarpeeseen, imettämiseen ja ihan mihin vain liittyen.

Olen ihan noviisi näiden asioiden kanssa, pidin ensimmäistä kertaa vauvaa (serkkuni lapsi) sylissäni ollessani 18-vuotias! Vaippaa en ole vaihtanut ikinä, paitsi kerran housuvaipan. Sekin meni väärin päin :/

Vauvablogit tuovat uutta näkökulmaa asiaan. Tämä on hyvä juttu, sillä jokainen äiti ja jokainen vauva on tietysti erilainen. Hyvä kuulla erilaisia kokemuksia.

Juttelin miehen kanssa eilen näistä asioista. Kuinka minä en oikeasti halua hehkuttaa sitä että miten minä haluan vauvan ja kaikki on ruusunpunaista, koska tiedän, että vauva-arki on pääsääntöisesti jotain ihan muuta. Silloin ei nukuta, ei pääse suihkuun, ei pääse vessaan, tissit on ruvella, maha röllykkänä, syödään kylmenneitä ruokia ja kuunnellaan itkua 24/7.

Vaikka sekä siskoni että ystäväni muuta väittävät. Kumpikin heistä on jatkanut harrastuksiaan ja jopa matkustellut, vaikka molemmilla on 2 kpl alle 3-vuotiaita. Kumpikin heistä pystyy jättämään lapset miehelleen tai hoitajalle, jotta pääsevät itsekseen shoppailemaan tai kahville. Kumpikin heistä huolehtii itsestään ja ulkonäöstään, meikkaavat, käyvät kampaajalla jne. Vauvat valvottavat sehän on selvä, mutta jollain ihmeen keinolla ainakin kumpikin heistä on ihan järjissään olevia, tyylikkäitä hyväntuulisia naisia ja äitejä. Sellainen äiti minäkin haluan olla :)

Olen taas lukenut vauvablogeja :)

Olemme viime viikkoina jutelleet miehen kanssa aika paljonkin siitä, koska olisi ”sopiva hetki” alkaa suunnittelemaan vauva-asioita. Olen lukenut paljon vauvablogeja, odottamisesta, odotuksen odottamisesta, hankalasta raskautumisesta ja siitä miten toiset tulevat raskaaksi heti ehkäisyn loputtua. Minä olen käytännössä siitä asti kun K18-hommat olen aloittanut, pelännyt sitä että tulen raskaaksi enkä voi missään tapauksessa pitää lasta. Tietysti sitten kun aloin käyttää hormonaalista ehkäisyä nämä pelot pikkuhiljaa hälvenivät, mutta aluksi silloinkin pelkäsin ihan tosissani että niiden vaikutus pettää.

Koulussa mielestäni opetettiin tosi huonosti se, miten käytännössä hedelmöittyminen tapahtuu. Ensinnäkin luulin, että nainen voi tulla aina raskaaksi, kun vaan peittoja heilutellaan. Siis aina, ovulaatio on vaan joku menkkoihin liittyvä juttu, jolla ei ole tämän kanssa sen suurempaa tekemistä. Ja niinhän meille opetettiin, että on oikeastaan erittäin suuri todennäköisyys ”vahingon sattumiseen” mikäli seksiä harrastaa. Tämä lienee osittain jotain koulun propagandaa sille, että näitä hommia ei liian aikaisin aloitettaisi?! Minun päähäni on kyllä iskostettu täysillä se, että raskaaksi voi tulla suunnilleen saunan lauteilta.

No niih, joka tapauksessa elämäntilanne ajoi minut ja meidän perheemme siihen tilanteeseen, että jätin hormonaalisen ehkäisyn tammikuussa pois. Nyt mennään miten mennään, en ehdoin tahdoin halua nyt vauvaa mutta ajatus siitä ei ole enää niin kauhistuttava. Tiedän sen, että on vain muutamia hetkiä kuukaudessa, kun hedelmöittyminen voi tapahtua. Ja tiedän myös sen, että kroppani toimii ns. normaalisti, kierto on ok, kaikki asiat on fysiikkani puolesta kunnossa ym. (suosittelen todellakin kaikille yksityistä lääkäriasemaa gynekologisiin tutkimuksiin, itse olen käynyt yksityisellä 2-4 kertaa vuodessa tsekkauttamassa kaiken jo usean vuoden ajan ja tämä on tuonut todellista helpotusta moniin juttuihin! lisäksi hoitosuhde on muodostunut yhteen tiettyyn lääkäriin, joka tuntee ja tietää minut ja historiani – aion jatkaa visiittejä hänen luonaan myös mahdollisen raskautumisen jälkeen).

Vauvaa ei vielä mitenkään suunnitella eikä erikseen haluta, mutta keskusteluja asiasta on käyty. Ei mitään ihkuttelua tai hehkuttelua suuntaan toiseen, minulla on nyt opiskelut kesken ja töissäkin kaikki ihan ok. Mutta toisaalta ikää on jo sen verran, että en halua asiaa ainakaan vuotta pidempään enää lykätä. Mutta onhan tässä tätäkin vuotta vielä yli puolet jäljellä.. :)

Vauva-ajatuksia

Viime aikoina olen pohtinut vauva-asioita tosi paljon. Olen huomannut tosi radikaalin muutoksen omassa ”biologisessa kellossani” – vielä pari vuotta sitten en todellakaan ajatellut lapsia ja perhe-elämää omalle kohdalleni. Minä halusin mennä, todellakin ahdisti, jos ei pariin viikkoon päässyt ulos ja juhlimaan. Halusin elää riehakkaita viikonloppuja jopa siihen asti, että dokasin itseltäni jalat alta ja muistin päästä. Ja se oli kivaa! Oli kivaa valvoa aamuviiteen, juoda erivärisiä drinkkejä, tanssia pöydillä, hoippua baarista snägärin kautta himaan.. viimeisen vuoden aikana ja etenkin viime syksynä ajatukseni ovat muuttuneet.

Ensin sen huomasin siitä, että aloin lukea vauvablogeja. Aloin kiinnostua ehkäisyn poisjättämisestä, vauvan yrittämisestä, odottamisesta, synnytyksestä, miten arki menee pikkuisten kanssa.. aloin lukea keskusteluja netistä ja tentata ystäviäni, joilla jo lapsia oli.

Ajatus alkoi itää päässäni. En ole mikään nuori enää. Minulla on ”tuore” aviomies, oma koti ja vakituinen työpaikka. Minulla on opiskelut kesken mutta melko hyvässä jamassa kuitenkin. Kaikki asiat ovat ulkoisilta puitteiltaan kunnossa. Minusta myös tuntuu siltä, että tähän pikku perheeseen voisi nyytti tulevaisuudessa olla odotettu. Olemme keskustelleet asiasta paljon miehen kanssa (hänellähän on lapsi jo ennestään), ja tästä tulisi yhteinen suunniteltu juttu. Vaikka minua vielä Helsingin yöelämä vetääkin puoleensa, niin koko ajan vähemmän ja vähemmän. Baarissa olen viimeksi bailannut itsenäisyyspäivänä ja sitä ennen lokakuussa, eikä edes ahdista yhtään:)

Olen käyttänyt hormonaalista ehkäisyä kymmenen vuotta lähes tauotta. Viikko sitten jätin sen pois. Tarkoituksena ei ole ”tehdä vauvaa”, mutta pikkuhiljaa asioita pedataan siihen suuntaan.

ps. häämekko saapui postista. Se on ihana <3

Tunteiden vuoristorataa

Eilen tunteet vetivät vuoristorataa!

Ensin olin todella onnellinen erään asian selviämisestä. Minua on mietityttänyt – no paljastetaan se nyt täälläkin – hääuutisen kertominen. Olemme siis suunnittelemassa häitä, ja epäilin, että lähimmät ystäväni jotenkin tuomitsevat minut tai suhtautuvat negatiivissävytteisesti uutiseen. Olen ollut asiasta melko vaitonainen, mutta nyt kun sain ”siunauksen” asialle taas uudelta tärkeältä taholta, olen rohkaistunut puhumaan asiasta avoimemmin. Hääthän ovat ihana asia, jossa juhlitaan rakkautta ja sitoutumista <3 niin joo ja ”The Mekosta” lisää myöhemmin, minusta tuntuu, että nyt SE on löytynyt ;)

Murhetta aiheutti ystäväpiiri niin ikään. En tiedä, miksi meistä on tullut niin etäisiä toisillemme? Olen yrittänyt mielestäni kovastikin pitää kaverisuhteita yllä. Yrittänyt järjestää kalentereihin aikaa tapaamisille, lähetellyt meiliä ja fb-viestejä kysyäkseni kuulumisia, päivittänyt omia tietojani. Kaiken jälkeen tuntuu tosi pahalta, että nämä ystävinäni pitämät ihmiset lakkaavat vastaamasta viesteihini :( toivoisin jokaisen miettivän omalla kohdallaan, voisiko sen verran vaikka joulumieli ottaa vallan että otat yhteyttä ystäviisi tai kerrankin lupaudut ja suostut johonkin kaverisi ehdottamaan illanviettoon? Surkeaa, jos kalenterista ei voi pari kertaa vuodessa ”uhrata” vanhojen ystävien tapaamiseen. Pahaa mieltä syvensi myös se, että tapasin muutama viikko sitten erään tosi kivalta vaikuttavan naisen jonka kanssa tutustuttiin ja suunniteltiin yhteisiä menoja. Mutta nyt kun olin häneen yhteydessä, josko olisimme todella lähteneet viikonloppuna jonnekin, tämäkin ajatus tyrmättiin.. okei hänellä oli muita menoja, mutta oloni on kyllä niin lannistettu että olkoot sitten. En jaksa aina olla pyytävänä osapuolena!

Illalla sitten mieli vaihtui vielä kerran.. keskustelimme kotona vauva-asioista. Näistä nyt on luonnollista tässä vaiheessa suhdetta mielestäni puhuakin jo vakavasti, koska olemme olleet yhdessä jo pitkään, asunnot hankittu, vakituiset työpaikat ja ikääkin minulla sen verran että jos alle 30v haluaisin äidiksi, alkaa olla jo hieman kiire :) Sinänsä mikään kiire ei ole oikea termi edes kuvaamaan sitä keskustelua, mutta vakava keskustelu perheen perustamisesta tuntui hyvältä. Sen aika koittaa juuri silloin kun sen aika on.

Stressi

Heippa taas.
Töissä on ollut ihmeellisen kiirettä viime aikoina. Se on tietysti ihan ok, mutta tuntuu melko hektiseltä, kun töiden päälle lisää koulutehtävät joiden deadlinet venyvät ja paukkuvat, lähiopetuspäivät, vielä hieman keskeneräisen kodin (onneksi se alkaa nyt olla melko valmis) ja kaikki mahdolliset muut hässäkät. Jokaiselle viikonlopulle ja lähes jokaiselle arkipäivälle on ollut jotain tekemistä, tosi vähän tai ei ollenkaan ole ollut päiviä joita olisi voinut viettää kotosalla rauhassa, hiljaisuudessa :)

Nyt kun olen miettinyt vähän näitä vauva-asioita, että joskus jos yrittäisi lasta, niin mitä sitten kun sitä hiljaisuutta ja rauhaa ei ole ikinä? Nyt on kuitenkin mennyt vasta pari kuukautta tätä hässäkkää :) ja siitä olen ainakin 100% varma että ihan lähiaikoina en halua muuttaa. Muutto oli oikeasti todella stressaava, luulenpa, että ihonikin reagoi juuri tuohon muuttostressiin (vaikka ”räjähtikin” siis vasta nyt noin 4vkoa muuton jälkeen).

Olen muutenkin aika kova stressaamaan asioita. Rakastan aikatauluttamista ja projekteja, pidän kalenteria itselleni ei vain päivän vaan tunnin tarkkuudella, mutta sitten kun elämässä on näitä liikkuvia osia.. muita ihmisiä ja asioita, joille ei mitään voi. Toinen ominaisuuteni on liika kiltteys, eli en uskalla sanoa ei. Tässä ovatkin sitten sopan ainekset valmiina! Stressaan jos asiat eivät mene kuten suunnittelin, mutta en pysty sanomaan ei. Äh.
Tälle viikonlopulle en ole asettanut muita tavoitteita tai suunnitelmia kuin rentoutumisen. Nukun kun nukuttaa, syön kun on nälkä. Hemmotellaan miehen kanssa toinen toistamme.
Ihanaista ja stressivapaata viikonloppua siis kaikille!

ps. Korres-projekti jatkuu. Tiistaina jugurttinaamio, joka aamu pomegranate-voide ja iltaisin jugurttivoide. Iho voi hyvin :)

Nyt tulee vähän outoja asioita..

Ehkä se on tämä ikä tai jotain että olen alkanut viime viikkoina miettiä lapsen saamista, perheen perustamista. Tai ollaanhan me miehen kanssa nytkin perhe, mutta että meillä olisi _yhteinen_ lapsi.

Mitenkähän treenien ja kropan käy kun on raskaana ja sitten kun on se pieni? Mulla taitaa olla aika pinnalliset huolenaiheet. Mutta haluaisin olla sellainen supermami kuin joku Martina A, joka kävi raskaanakin puntilla ja tanssi ja esiintyi. Se olisi tosi mahtavaa että saisi pidettyä kropan niin hienossa kuosissa. En vaan tiedä kun ei se tahdo onnistua nytkään, että miten sitten :)

Viikonlopun syömiset meni ihan päin peetä. Perjantaina vielä muuten ihan hyvin, paitsi että dokasin, mutta lauantaina söin puolikkaan pitsan, lasin limua, juustohampurilaisen, lasin maitoa ja palan daim-kakkua. Niin joo ja pari kourallista juustonaksuja. Tosi mahtava päivä!! Tuosta taisi tulla kaloreita ihan sairaasti..
Sunnuntai ei ollut juurikaan sen parempi.

Ja liikunnat on olleet ihan minimissä tuon kipeän olkapään + lievien flunssaoireiden (mm. viikonloppuna ei tullut ääntä juuri ollenkaan..) takia. Tyhmää.

MUTTA!

Tällä viikolla reipastun. Tässäpä ohjelmaa:
-maanantai lepo
-tiistai juoksumatto + jalkatreeni
-keskiviikko selkää, rintaa, habaa sen verran kuin voi
-torstai selkää, rintaa, habaa sen verran kuin voi
-perjantai juoksumatto + jalkatreeni JA/TAI uimaan
-lauantai lepo
-sunnuntai ehkä jotain saleilua, saa nähdä

+tietysti kävelyä sun muuta pientä. Mähän en anna minkään flunssan iskeä päälle vaan treenaan sen poies :)