Naiseksi jälleen

Minulla ei ole ollut synnytyksen jälkeen mitään erityistä masennusta tai muuta, mutta huomasin ensimmäisellä viikolla kotiin paluun jälkeen että hormonit mylläävät ja lujaa. Olin todella itkuinen ja sillä tavalla ehkä epätoivoinen, että alitajuisesti pelkäsin etten selviä vauvan kanssa ja parisuhde menee ihan mönkään kun olen vain väsynyt ja haisen pahalle (hien eritys on edelleen kovaa, mutta onneksi sen haju alkaa pikkuhiljaa normalisoitua..). Outoa oli miten tissit vuotivat jatkuvasti maitoa niin, että paidat/rintsikat eivät pysyneet yhtään kuivina (nyt olen oppinut taituroimaan liivinsuojien ja maidonkerääjien kanssa), jälkivuoto oli runsasta ja istuakaan ei kärsinyt vaikka popsin särkylääkkeitä kuin karkkia, maha yhtä pullataikinaa eikä puhettakaan että olisin jaksanut meikata tai muuten panostaa.

Nyt olo alkaa olla jo ihan toinen. Olen sovitellut pikkuhiljaa päälleni muutakin kuin äitiysvaatteita, ja tänään pukeuduin jopa hameeseen :) Kaivoin kaapista pari kivaa kesämekkoa ja korkkarit, vielä tässä joku päivä testaan taas myös niitä. Suihku ja tukka kivasti, aurinkolasit päähän ja menoksi. Niin joo ja se mitä suosittelen: kaivoin kaapista aikoinaan häämekkoa varten ostamani "pöksyliivin" tai siis sellaiset alushousut, joiden yläosa nousee navan yli ja kaventaa vatsaa. Ai että, tämä tuli tarpeeseen! Vaikka massu onkin pienentynyt kivasti, ei se silti vielä entisellään ole.

Kävimme Murun kanssa siis kävelyllä, ja hieman pidemmällä taas mitä aiemmin. Vaunulenkin jälkeen kun Muru jäi nukkumaan istutin vielä kesäkukat parvekkeelle. Toinen parveke jäi vielä laittamatta, mutta tästä oli hyvä aloittaa. Tuntuu naiselta jälleen! :)

ps. Taas olisi arvontaa, käykääpä katsomassa

http://nennnuskan.blogspot.com/2012/05/arvontaa-pukkaa-jalleen-osallistu-20e.html

Synnytyskertomus

Tässäpä nyt hieman synnytyksestä; ihan kiva että sai itselleen tuon virallisen synnytyskertomuksen, mulla nimittäin filmi pätki pahasti enkä muistaisi muuten kuin palan sieltä täältä..

Eli ke 9.5. alkoi aamupäivällä kipeät supparit. Kävin silti vielä pitkällä kävelylenkillä ja tein ihan normaaleja kotitöitä, kunnes siinä klo 16 aikaan aloin kellottaa supistuksia. Ne olivat melko lyhyitä ja tulivat 5-30min välein. Jossain vaiheessa iltaa huomasin että taisi limatulppa irrota, ja supparit tulivat yhä tiuhempaan. Klo 21 suunnilleen alkoi lapsivettä tihkua ja sanoin miehelle että yöllä varmaan tulee lähtö. Keinuttelin pallon päällä ja pidin lämmintä kaurapussia, myös hengitysharjoitukset auttoivat kipuun. Otin myös yhden Paratabsin mutta ei se kyllä mitään auttanut..

Puolenyön jälkeen soitin Kättärille, josta ohjeena kellottaa suppareita vielä puolen tunnin verran. Siinä sitten kellotettiin ja supistuksien väli oli 4-6 min ja kesto noin 1 min. Uusi soitto Kättärille ja sanoivat että voin tulla näytille. Kättärillä oltiin yhden aikaan ja minut laitettiin käyrille. Supistukset oli säännöllisiä ja voimistuvia ja olin 5cm auki, eli pääsin saman tien synnytyshuoneeseen. Siellä istuin pallon päällä ja otin ilokaasua, kivut oli aika kovat ja kaasu alkoi oksettaa. Oksensin varmaan 2-3 kertaa eikä ilokaasu tehonnut, joten pyysin epiduraalia. Lääkäriä piti odottaa, ja se aika tuntui pitkälle mutta hengitysharjoitukset auttoivat kohtuullisesti. Siinä tosin tajunta laski välillä ihan muihin maailmoihin, en halunnut puhua mitään enkä ketään koskemaan minuun tms.

Mutta epiduraalin kun sain, se oli aivan ihanaa! Siinä välissä jaksoin jopa vitsailla miehen ja kätilön kanssa. Kaikki kipu oli tiessään. Tosin myös supparit alkoivat harventua, joten minulle laitettiin oksitosiinitippa ja puhkaistiin kalvot. Lapsivettä tms mitäbsieltä nyt tuleekaan tuli _todella_ hurjan paljon, vaikka kätilöstä se oli ihan normaalia. Mutta siis se tunne ei ole että pissaisi alleen vaan että suunnilleen ämpärillinen vettä tuli alapäästä... :o

Sitten alkoi ponnistuttaa. Sain ähkiä, mutten vielä tosissaan ponnistaa. Tunne oli ikävä, oikeasti kuin olisi iso kakka ja sitten piti vaan tietoisesti yrittää ettei ponnista.. Siinä piti sitten vielä miettiä sitä ponnistusasentoa, päätin kokeilla seisaaltaan sänkyä vasten. Varmaan 4-5 supistusta, mutta ei. Kipusin takaisin sängylle kyljelleen, taas ponnistusta, mutta ei. Vauva kuulemma eteni, muttei tarpeeksi. Olin ihan poikki kun ponnistusvaihetta oli takana joku puolisen tuntia, ja kivut oli tässä vaiheessa ihan infernaaliset.. Pyysin saada kaikki mahdolliset puudutteet ja sitten puudutettiin kohdunkaula. Voinpa muuten sanoa että sen pistäminen oli ehkä elämäni kauhein kokemus.. En halua pelotella, mutta siinä vaiheessa pääsi jo itku ja ajattelin että halkean keskeltä kahtia enkä selviä ikinä. Mutta se kesti vain hetken ja puudutus auttoi hieman ponnistuskipuihin.

Kuitenkin ponnistusvaiheen kestettyä lähes tunnin, olin niin uupunut ja kipeä että kätilö sanoi imukupin sekä episiotomian olevan seuraava vaihtoehto jos en jaksa ponnistaa enää. Ponnistin vielä joku 2-3 supparia puoli-istuvassa ennen kuin lääkäri saapui ja sanoin että vetäkään vauva ulos. Sitten tosiaan laitettiin imukuppi ja tehtiin eppari, ja kolmannella supistuksella vauva tuli ulos. Siis kaksi supparia meni siihen että imukupilla avitettiin vauvaa ulospäin, hän oli avotarjonnassa joka ilmeisesti oli syynä sille ettei tahtonut edetä. Toinen syy oli se, että vaikka mulla oli se oksitosiinitippa niin supparit oli tosi lyhyitä, vain 2 ponnistusta ehti tehdä yhden supistuksen aikana eikä se oikein riitä.

Mutta vauva kun oli syntynyt (noin klo 6.50 aamulla), ei mikään istukan syntyminen tai kohdun painelu tuntunut enää miltään, ei myöskään epparihaavan ompelu. Kätilö pikatsekkasi vauvan ja sain hänet heti rinnalle ja kokeilin heti myös imettää. Vauvalla oli koko ajan hyvä sydänkäyrä ja hän oli kaikin puolin terve, mullekaan ei tullut muuta damagea "kuin" tuo leikkaus. Vaikka pelkäsin sitä ennakkoon, niin siinä vaiheessa imukuppi tuntui taivaan lahjalta! Noin yleisesti synnytys oli mieleenpainuva ja pääosin positiivinen kokemus. Ja palkinto siitä mitä parhain! Oikeasti ne kivut ja ikävämmät asiat kaikki unohtuu kun saa käärön syliinsä!

Keväthemmottelua

Kävin tänään vielä viimeisessä jalkahoidossa ennen synnytystä. Tai olin ajoittanut aiemmin tämän käynnin siten, että ei tässä varmaankaan ehdi enää kosmetologia tavata ennen Murun syntymää, toivotaan että syntymään ei enää päiväkausia mene ;) ja että jalat ovat ainakin kunnossa sitten h-hetkellä. Minulla nimittäin nämä varpaat ovat aina olleet (rasvaisen ihon lisäksi) THE ONGELMA, eli iho kuivuu, halkeilee, kovettuu, kynnet lohkeilee ja sitten tuo vaivaisenluu jota on jo kaksi kertaa leikattu.. ei kiva. Muutenkin nyt isolla mahalla on vähän vaikea varpaita hoitaa, joten on tosi kiva että ne ovat nyt kunnossa. Ja kynnet lakattu vaalealla pinkillä! Sormien kynsiin päätin vapun kunniaksi laittaakin sitten oikein kunnon shokkipinkkiä..

Anyway kosmetologini käyttää kasvohoidoissaan Muradin tuotteita, ja suositteli että kokeilisin kasvoilleni näitä voiteita. Ostin sitten mattapintaa lupailevan päivävoiteen, kun vanha päivävoiteeni olikin jo loppumassa.

Kunhan nyt pääsen tätä useamman päivän verran kokeilemaan, niin kerron toki kokemuksia! Ainakin äkkiseltään vaikutti ihan ok tuotteelta, mitä nopeasti kokeilin. Mutta katsotaan nyt miten sitten käyttäytyy esim. meikin alla. Ja muutenkin mun iho on nyt ollut raskauden puolivälin jälkeen aivan ihana, välttämättä ei edes meikkivoidetta tarvitse :)

Muitakin ostoksia tuli tehtyä. Näistä voi päätellä ehkä jotain mun fiiliksistä.. eli Weledan synnytykseen valmistava öljy (ei muuta kuin "piparia" öljyämään!) sekä vadelmanlehtitee. En oikein yrttiteestä edes välitä, mutta nyt päätin kokeilla. Ei siitä varmaan haittaakaan ole.

Kevätfiiliksiä ja mammaloman odotusta

Ihanan keväisiä päiviä nyt useampi jo takana! Tykkään niin paljon siitä että lumet alkaa viimein sulaa ja lämpötilat alkaa olla koko ajan plussan puolella. Ja viimeistään kotiin ostetut tulppaanit ovat kevään merkki..

Raskaus on myös sujunut hyvin. Kävimme menneellä viikolla ekassa synnytysvalmennuksessa sairaalalla, eikä sieltä nyt pahempia traumoja ainakaan jäänyt. Paras anti lienee se, että pääsimme katsomaan synnytyshuonetta ihan konkreettisesti (en ole ikinä ennen moisessa käynyt) ja jotenkin rauhoittavalta kuulosti myös se, miten valmennuksen pitänyt kätilö synnytysasioihin suhtautui. Hieman olen pelännyt sitä, että kätilöt olisivat kovinkin "vanhanaikaisia" - eli että synnytys olisi pakko tehdä siinä puoli-istuvassa asennossa ja kivunlievityskeinoissa säästellään ja koko ajan on kiire eikä synnyttäjän toiveita huomioida ollenkaan...

Noh tällä kertaa kuitenkin mieltäni rauhoitti se, että ainakin kätilön mukaan synnytyssuunnitelman laadinta ei ole mitenkään turhaa tms, vaan siihen oikeasti panostetaan ja sitä pyritään noudattamaan. Tai sitten muuttamaan, jos synnyttäjä niin haluaa. Kätilö ei halua olla mikään erityinen auktoriteetti vaan odottavaa äitiä kuunnellaan ja jokainen synnytys on oma, erityinen tapahtumansa. Ei mitään liukuhihnaa.

Viikon verran pitäisi vielä jaksaa ennen mammaloman alkua. Töissä on todellakin huomannut sen, miten kaikki asiat tuntuu kasautuvan viime hetkille vaikka miten hyvin olisi lähtöön yrittänyt valmistautua. Olen briiffannut ja delegoinut, selostanut ja kirjoittanut ohjeita, siivonnut laatikoita ja käynyt vanhoja sähköposteja läpi.. silti tuntuu, että varmasti jää paljon asioita vielä kesken. Tiedän kyllä että kukaan ei ole korvaamaton, ja firma jatkaa toimintaansa aivan entiseen malliin vaikka minä en muutaman päivän kuluttua enää olekaan toimistolla. Mutta kuitenkin roolini on meidän pienessä työyhteisössä ollut melko keskeinen, sillä olen ollut firmassa mukana sen perustamisesta saakka ja sellaisessa asemassa että hoidellut enemmän tai vähemmän vähän kaikkia sekalaisia asioita ja järjestelyjä. Vaikkei sitä näin äkkiseltään tajua, aika paljon "hiljaista tietoa" sitä on päähän ehtinyt kahdessa ja puolessa vuodessa kertyä.

Tähän loppuun siis pari vinkkiä vielä teille, joilla on hieman pidempi matka äitiysloman alkuun:

1. Aloita sähköpostien, kaappien ja työpöydän siivous hyvissä ajoin. Etenkin, jos olet kuten minä, että kaikki säästetään varmuuden vuoksi.. 

2. Kirjoita hyvä, realistinen perehdyttämissuunnitelma lukujärjestyksineen ja aikatauluineen sijaisen perhedyttämistä varten

3. Muista että yllätyksiä voi aina tulla eteen mutta ole luottavaisin mielin, mikäli teet parhaasi niin enempäähän ei pysty

Ja loppuun tärkein, mikä meinaa itseltäkin unohtua: MUISTA LEVÄTÄ! Älä silti stressaa ylimääräistä siitä, jos tuntuu, ettei levätä ehdi tarpeeksi. Mikäli vointi tuntuu hyvälle, vauvallakin on varmasti kaikki hyvin.

Äitiysjooga sekä pohdintoja synnytyksestä

Eilen oli toinen kerta äitiysjoogassa eli kuten tuttavallisesti sitä kutsun: ”mammiksessa”. Ekan kerran jälkeen mulla tuli takalantio todella kipeäksi, kipeähän se on ollut jo monta viikkoa, mutta jotenkin ärsyyntyi vielä lisää. Ja eilen mammiksen jälkeen illalla oli taas kipuja ja mietin että noinkohan pääsen aamulla sängystä ylös.. mutta tänä aamuna lantio on ollut paljon parempi kuin viikkokausiin! Melko hyvin pystyi ilman vihlontaa kumarrella sukat ja kengät jalkaan sekä istua aamupalalla kovemmalla tuolilla. Olisikohan tästä joogailusta sittenkin jotain apua näihin lantiokipuihin? Hienoa kyllä jos olisi, sillä mulla ei oikeastaan muita raskausoireita edes ole. Noh verta tulee nenästä edelleen joka päivä (ei se sesam-öljy auttanut juuri mitään), mutta muuten olo on mitä mainioin. Vielä kun pysyisi tuo takalantio/kankkukipu poissa.

Viimeksi neuvolasta saatiin yhdessä miehen kanssa täytettäväksi voimavaralomake, ja eilen mammiksen jälkeen siinä ryhmässäkin juteltiin hieman elämänmuutoksesta ja jaksamisesta ja mitä fiiliksiä etenkin synnytys nyt aiheuttaa. Itse olen ollut hyvin rennolla mielellä tähän saakka, ja mulla on ollut ainoastaan yksi toive. Se on synnytysasento; en halua synnyttää puoli-istuvassa asennossa vaan esim. kyljellään tai jakkaralla. Tuota täytyy nyt miettiä vielä, mutta alusta asti olen vastustanut sitä että makaisin selälläni siinä sängyllä ja punnaisin.. esimerkiksi kivunlievitykseen mulla ei ole juurikaan toiveita, yritän mennä pitkään ilman mutta en vastusta lääkkeellistä kivunlievitystä. Haluaisin kovasti oppia kuuntelemaan omaa kehoani ja olen ajatellut paljon esim. jotain Afrikan naisia tai alkuperäiskansoja, miten siellä synnytys on varmasti luonnollinen juttu ja sitä tapahtuu ihan jatkuvasti. Miten naiset ovat kautta aikojen osanneet tulkita kehoaan ja käyttää voimavarojaan oikein – toki onhan ennen muinoin ollut paljon enemmän riskejäkin synnytyksen suhteen, mutta noin periaate on kuitenkin sama. Naiset on luotu synnyttämään, eikö ;)

Kotiin on ilmestynyt taas uusia pikkuruisia vaatteita. Niistä kuvia ja juttuja seuraavassa postauksessa.