..niin, ensin ajattelin että en jaksa kirjoittaa muuta. En päivittää, kun en ole ehtinyt enkä jaksanut eikä ole ollut innostusta lukea muidenkaan blogeja. Välillä nämä normipäivät ovat niin väsyttäviä.
Vauva oppii koko ajan uutta. Peruna-porkkana -sosetta menee pari-kolme lusikallista päivässä, tuttipulloilua harjoitellaan vielä. Se välillä minua vähän turhauttaa.. kun tuttipulloilu/nokkamukista juominen sujuu vain toisinaan (ja hyvin pieniä määriä), en voi vieläkään olla vauvasta erossa kuin max 2-3 tuntia kerrallaan. Tuo kolme tuntia onkin oikeastaan jo ihan maksimi.
Eikä sillä, että erossa haluaisin ollakaan, MUTTA. Olisi kiva joskus lähteä jumppaan, lenkille, kaupungille, kampaajalle, jalkahoitoon, hierontaan tai mihin vaan ilman sitä ajatusta, että paljonko kello on ja onkohan pienellä jo nälkä.
Lisäksi on tietenkin ihanaa, että vauva oppii uutta, mm. jatkuvasti kääntyilee selältä vatsalleen ja vatsalta selälleen ja hamuilee kovasti jo leluja. On kovin seurallinen, ja sekin on jostain syystä alkanut minua ahdistaa. Haluaisin koko ajan viihdyttää ja leikkiä ja laulaa, mutta kun on ne hemmetin kotityötkin.. Olen sen verran perfektionisti että en vaan kestä jos koti on sotkuinen. Ja nyt olen tosi paljon jo joustanut tästä, mm. pölyjen pyyhinnän ja kaappien järjestyksen suhteen.
Ja yksi ahdistus lisää on vielä tämä oma yritykseni. Onhan se hyvä että saadaan extratuloja, ja lisäksi pysyn näissä työkuvioissa vähän kartalla äippäloman aikana, mutta.. töitä on välillä tosi paljon. Viime viikolla tein koko sunnuntain töitä, samoin sitä edellisenä. Siis 7h per sunnuntai. Vauvanhoidon ohessa. Huh huh.
Pelkään että laiminlyön vauvanhoitoa? En kai sentään? Yritän ainakin kovasti antaa ihan kaikkeni. Tuo pikkuinen on minulle kaikki kaikessa. Tällaista se elämä sitten vissiin vaan on.
